Laiduntikku_artikkelikuva (002).png

Laiduntajan liikennevalot ohjaavat tekemään oikeita ratkaisuja laidunkauden aikana

Ota uudistettu laiduntikku käyttöösi jo tulevalle laidunkaudelle. Seuraa värejä ja pysy vihreällä alueella, punaisella olet jo ylittänyt tärkeitä rajoja. Keltainen varoittaa, että olet siirtynyt laidunnurmen sadon kannalta riskialueelle ja sinun pitää toimia pian, jos haluat pitää laitumet hyvin tuottavina.

  1. Laidunkauden alussa ensimmäinen syöttö tulee aloittaa nurmien kasvurytmin takia hyvissä ajoin. Jos sinulla on pulaa laidunalasta, kannattaa odottaa, että nurmi ennättää noin 20 cm:n mittaan. Jos sinulla on laidunalaa sopivasti tai jopa runsaasti, ensimmäinen syöttö tulee aloittaa jo, kun nurmi on noin 10 cm pitkää.
  2. Alle 8 cm:n mittaan syötetyt laitumet ovat ylilaidunnettuja. Ylilaidunnus on nurmen satotason kannalta erittäin vahingollista.
  3. Sängen pituuden mennessä alle 12 cm:n siirrytään nurmen jälkikasvukyvyn kannalta kriittiselle vyöhykkeelle. Jälkikasvu käynnistyy tehokkaasti, kun nurmelle jättää laiduntamisen jälkeen jäljelle eläviä sivuversoja ja yhteyttävää lehtimassaa. Liian tarkkaan syötetyistä nurmista puuttuvat hyvää jälkikasvua tukevat elementit.
  4. Laiduntaessa kierto on toimiva, kun nurmi ei missään vaiheessa pääse liian pitkäksi tai lyhyeksi. Laidunkauden aikana kannattaa tarkkailla kasvustoja etukäteen ja sopeuttaa kiertoa nurmen kasvun mukaan. Jos nurmi uhkaa venähtää liikaa, nopeuta kiertoa tarpeen mukaan.
  5. Kun nurmi lähestyy laiduntamiselle suositeltavaa ylärajaa, loput sentit saattavat tulla hyvin nopealla tahdilla. Tässä vaiheessa kasvit alkavat usein valmistautua myös kukintaan. Kukinnan alkaminen heinäkasveilla saattaa rajoittaa niiden sivuversojen kehittymistä ja siten rajoittaa satoja, kukinnan aiheuttamien hormonaalisten muutosten vuoksi. Ilmiöllä on merkitystä etenkin, jos ravinteita on rajallisesti saatavilla. Korkeita laidunsatoja tavoiteltaessa tämän ja laatukysymysten takia kasvustoja ei ole suotavaa päästää kehittymään liian pitkälle.
  6. Korjaa laidunnurmet mieluummin säilörehuksi, kun niiden pituus alkaa olla noin 40 cm. Pitkissä nurmissa tulee helposti paljon tallaustappiota ja hukkaa eli alilaiduntamista.

Tutustu aiheeseen lisää ilmaisesta laidunoppaastamme

Joko teidän tilallanne on laiduntikku?

Tilaa omasi A-Kaupasta