Emakoiden liemiruokinta on ollut ja tulee olemaan

TEK_5627_lo.jpg

Emakot usealla tilalla ovat saaneet nauttia pienen hiilijalanjäljen A-Rehu OVR:stä (ohravalkuaisrehusta) jo pitkään. Emakot ovat saaneet ensimmäiset liemilitrat jo liemiruokinnan alkutaipaleella 1980-luvulla. Pitkään ovat emakot liemen perään röhkineet!

Uuden vuosituhannen alussa panostus emakoiden (ja porsaiden) liemiruokintaan A-Rehulla lisääntyi. Isot emakkosikalat kiinnostuivat edullisesta ruokintamuodosta. Kehitimme emakoille ja porsaille omat OVR-tiivisteensä ja ruokintakonseptin, jolla nämä eläinryhmät pääsivät osallisiksi optimaalisesta liemiruokinnasta. Emakoiden OVR-ruokinta ei tuloksiltaan jää yhtään täysrehuruokituiden emakoiden tuloksista. Rehu on edullinen ja sen hiilijalanjälki pieni.

Kohti soijattomuutta

Juuri nyt emakoiden ruokinta on kovaa vauhtia menossa soijattomuutta kohti. Samaan aikaan porsaita tuotetaan yhä enemmän antibioottivapaasti. Olemme jatkuvasti muuttuvien haasteiden edessä. Liemiruokinta antaa monia mahdollisuuksia näiden(kin) haasteiden voittamiseen: Liemirehun sekoittaminen tilalla mahdollistaa monien valkuaisraaka-aineiden käytön joustavasti. Rehuun voidaan sekoittaa tilalla hernettä tai härkäpapua, OVR:ää sekä pre- ja probioottisia fermentoituja A-FermMix rypsituotteita.

Näillä eväillä päästään kohti soijattomuutta, mutta pidetään myös huolta emakon ruuansulatuksesta ja edelleen porsaiden kasvusta.

"Emakoiden OVR-ruokinta ei tuloksiltaan jää yhtään täysrehuruokituiden emakoiden tuloksista. Rehu on edullinen ja sen hiilijalanjälki pieni."

Tutustu sikarehuihin verkkokaupassamme

 

Kytölä Kimmo

Rehujen tuotekehitys

Kytölä Kimmo

040 583 0546

Kehityspäällikkö, sikarehut

Haluatko tietää lisää sikarehuistamme?

Virhe noudettaessa captcha-kuvaa