Atria Siipi -kehityspäällikkö

Anne Rauhala

14.11.2025 09:18

1. Mikä on sinulle tärkein tavoite tai suunta, jota pyrit työssäsi edistämään?

Kaiken työni lähtökohtana on broilereiden ja kalkkunoiden hyvän kasvun takaaminen, jonka keskiössä ovat aina terveet ja hyvinvoivat linnut. Rehusuunnittelu ja -kehitys ovat iso osa arkeani.

Toisena isona kokonaisuutena työssäni on vastuullisuusasioiden edistäminen ja siihen liittyvä raportointi siiven osalta. Tämä työ tuntuu yhä vain lisääntyvän.

Kolmantena isona osana on faktatiedon jakaminen Atrian asiakkaille ja sidosryhmille esimerkiksi showroomissa ja muissa tilaisuuksissa. Edelleen on paljon virheellisiä käsityksiä siipikarjatuotannosta.

2. Mikä motivoi sinua työssäsi kehityspäällikkönä?

Minua motivoi ennen kaikkea se, että linnut voivat hyvin ja tuottajat ovat tyytyväisiä. Meidän tuottajamme ovat aktiivisia ja kiinnostuneita alan asioista, kuten uusien raaka-aineiden kokeilusta, mikä tekee yhteistyöstä innostavaa.

Meillä on tiivis ja osaava porukka, jonka kanssa on ollut hyvä kehittää uusia ratkaisuja. Kokonaisuuden täytyy olla kunnossa ja yhteistyön saumatonta koko ketjussa.

Broileri- ja kalkkunatuotannossa ruokinta on suurin ympäristövaikutuksiin liittyvä tekijä, joten esimerkiksi raaka-ainevalinnoilla voimme vaikuttaa niihin paljon. Olemme tehneet pitkäjänteistä työtä kotimaisen herneen viljelyn edistämiseksi ja vähentääksemme tuontisoijan käyttöä.

Työmme palkittiin keväällä 2025, kun broilerirehuillemme myönnettiin Hyvää Suomesta -merkki. Se hetki toi paljon iloa ja vahvisti tunnetta siitä, että olemme oikealla tiellä ja onnistuneet muuttamaan broilerin ruokintaa.

3. Mikä on ollut urasi merkittävin oppi tai oivallus Atrialla?

Me täällä Suomessa todella teemme asiat paremmin! Meille usein itsestään selvät asiat ovat maailmalla utopiaa tai haavekuvia.

Esimerkiksi Suomen nollatoleranssi salmonellan suhteen on todellinen ja se koskee kaikkia salmonellaserotyyppejä joka ketjun osassa. Monessa Euroopankin maassa vastustetaan vain vaarallisia salmonellatyyppejä.  

Muualla maailmassa antibiootteja käytetään usein hoitamaan olosuhde- tai ruokintaongelmia, ei itse sairauksia. Jo pelkästään kanalan lämmitykseen, ruokintaan ja kuivaan pehkuun satsaaminen säästäisi monelta antibioottikuurilta.

Omavaraisuuden arvostus on noussut. Kun aloitin siipikarjassa vuonna 2012, omavaraisuudesta ei puhuttu yhtä paljon kuin nykyään. Nykyisin se on keskeinen arvo – oli sitten kyse ruoasta, rehuraaka-aineista tai energiasta. Pitkäjänteinen työmme kotimaisen herneen viljelyn edistämiseksi on auttanut paitsi vähentämään merkittävästi tuontiraaka-aineiden määrää ja myös tuonut toivottua viljelykiertoa kasvinviljelytiloille.