Pyykkösten tilalle ensimmäinen satatonnari

Elli

Tilan ensimmäinen satatonnari ELLI 100-1376752 A ylitti tärkeän tuotosrajan koronakeväällä 2020. Kaija totesi: ”Jotakin on tehty oikein”, kun onnittelin häntä. Tammikuussa yhdeksännen kerran poikinut Elli on erikoistunut kaksosvasikoihin, niitä on tullut peräti kolmet. 

Monella tilalla on tapana ristiä uudet vasikat niin että nimet sointuvat emän nimeen, niin tekevät myös Pyykköset. Ellin tyttäret, jotka ovat karjassa, on nimetty Milli, Melli ja Lilli. Ellin isä on Asmo Sale ET ja isän isä Kangassalon Kelli

Elli syntyi 24.1.2009 ja on tuottanut keskimäärin 10 678 litraa maitoa vuodessa. Keskirasva on 3,65% ja valkuainen 3,12%. Ennätysvuonna tuotos oli 13 506 litraa. Kaija kuvailee Elliä nopeaksi syöjäksi. VoimaTäysrehu ei kauaa ruokintapöydällä vanhene, kun Elli asettuu parteensa. Vaikka Elli ruokailussa pitää puolensa, kuuluu juhlankohteena olevan satatonnarin luonteenpiirteisiin muutoin rauhallisuus ja huomaamattomuus. Laitumelta palatessaan Elli ei yleensä kiirehdi, eikä tule ensimmäisenä navettaan. Kaiken kaikkiaan Kaija kuvailee Elliä mieluisana lehmänä.

Pyykköset lähettävät säilörehuanalyysin heidän omalle asiakkuuspäälliköllensä Jari Mustoselle, joka suunnittelee ja ehdottaa sopivaa rehua A-Rehun valikoimista. Nyt on valittuna VoimaTäysrehu ja lisänä omaa viljaa sekä A-Rehun Rypsitiivistettä.

 Juhlien vuosi

Karjaonni on tuonut tälle vuodelle muitakin palkintoja. Pyykköset ovat tuottaneet 30 vuotta laatumaitoa. Keväältä peruuntunut juhla mitalin saamiselle järjestettäneen syksyllä, kunhan koronarajoitukset lieventyvät.

 

Jari Mustonen
asiakkuuspäällikkö
A-Rehu Oy