Vapaaporsituksella parempaa hyvinvointia -hankkeen pilottitilat on valittu

Hanke saatiin käyntiin oikein toden teolla, kun projektiryhmä kävi tutustumassa hankkeen pilottitiloihin Etelä-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Vaikka korona aiheuttaakin ylimääräistä päänvaivaa, niin tavoitteena on saada hanke toteutettua suunnitelman mukaisesti.

Vapaaporsitus hanke on erittäin ajankohtainen moneltakin osin, sillä ainakin Atria -ketjussa porsastuotantotilat ovat alkaneet siirtymään vauhdilla vapaaporsitukseen. Tällä hetkellä lähes 30 prosenttia emakoista on jo tämän tuotantotavan piirissä ja lähitulevaisuudessa vielä paljon enemmän. Meillä on kuitenkin edelleen hyvin vähän Suomen olosuhteisiin sovellettavaa tutkimustietoa käytettävissä. Muualla maailmalla käytettävät ratkaisut ovat tehty erilaisilla lainsäädännöillä, pinta-ala vaatimuksilla, usein kuivaruokinnalla ja erityyppisiin ilmasto-olosuhteisiin sovellettuja. Hanke toimii myös alustana, kun mietitään tulevaisuuden hyvinvointikorvauksia ja lainsäädäntöä.

Mitä hankkeessa on nyt tarkoitus tehdä? Hankkeessa tullaan seuraamaan kolmen eri tilan ja myös eri laitevalmistajan vapaaporsitusta. Tiloilla seurataan ja testataan mm. porsimishäkin käytön ja pesäntekomateriaalien vaikutusta porsaskuolleisuuteen, työajankäyttöön, työturvallisuuteen ja emakoiden hyvinvointiin. Hankkeessa videokuvataan emakoita ja haastatellaan hoitajia.  Lisäksi pyritään arvioimaan eri tekijöille myös taloudelliset vaikutukset. Hankkeen tiedonkeruuosio on tarkoitus saada valmiiksi tämän vuoden puolella, jotta pääsemme analysoimaan ja hyödyntämään tuloksia jo ensi kevään aikana.

Hankkeeseen on mahdollista ottaa mukaan myös opinnäytetyöntekijöitä, sillä aineistoa kertyy paljon. Jos kiinnostus heräsi, niin ole yhteydessä allekirjoittaneeseen.

Hanketta käynnistetään projektiryhmän voimin (esitelty alapuolella), mutta käytämme myös muita asiantuntijoita niin Atrian kuin Helsingin yliopiston organisaatioista.

vapaaporsitustyöryhmä_iso nosto.jpg

Atriatuottajat: projektipäällikkö Niina Immonen, projektityöntekijä Vilja Hukkinen, asiantuntija Christer Rönnqvist ja hankehallinnointi Sari Eskelä. Vilja on monelle vielä uusi tuttavuus. Farmaseutin ja kotieläintieteen maisteriksi kouluttautunut Vilja on toiminut Helsingin yliopistolla tutkimusavustajana edellisissä A-Tuottajien ja Helsingin yliopiston hankkeissa ja tehnyt Pro gradu -tutkielman porsaan syntymäkoon vaikutuksesta hännänpurentaan ja lääkityksen antamiseen.

Helsingin yliopiston osalta hankkeesta vastaa eläinten hyvinvoinnintutkimuksen professori Anna Valros.

Lisätietoja hankkeesta:

Immonen Niina

Projektipäällikkö

Immonen Niina

040 482 5895

niina.immonen@atria.com

Vapaaporsituksella parempaa hyvinvointia

 

Vapaaporsituksella parempaa hyvinvointia -hanke on rahoitettu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. Hankkeen budjetti on 183 000 euroa ja kesto on noin 1,5 vuotta. Se toteutetaan Etelä-Pohjanmaan, Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELY-keskusten alueilla.