Puhdasta rehua uusiutuvalla energialla

Siirtyminen kotimaiseen tuulivoimaan pienentää myös rehuasiakkaiden hiilijalanjälkeä. 

A-Rehu tuottaa vuosittain yli 250 miljoonaa kiloa rehua, jota toimitetaan tiloille ympäri SuomenNäin suuren rehumäärän valmistamiseen tarvitaan paitsi paljon raaka-aineita, myös paljon energiaa. Siksi A-Rehulla mietitäänkin jatkuvasti, kuinka sen energiaratkaisuja voitaisiin kehittää entistäkin paremmiksi.  

Atria-konsernilla on yhteinen päämäärä muuttaa ruokaketjunsa hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessäOsana tätä muutosta A-Rehu on jo aikaisemmin ottanut höyryntuotannossaan käyttöön uusiutuvat polttoaineet, ja nyt siirtynyt käyttämään kokonaan kotimaisella tuulivoimalla tuotettua sähköä 

– Pyrimme jatkuvasti parantamaan tuotantoprosessimme energiatehokkuutta, mutta sen lisäksi on tärkeää, että käyttämämme energia on mahdollisimman ympäristöystävällistä. Olemme tehneet jo pitkään yhteistyötä Leppäkosken Energian kanssa, joten oli selvää, että myös uusiutuva energia tulee heidän kauttaan, A-Rehun rehuliiketoiminnan johtaja Ilkka Ala-Fossi kertoo. 

Koska rehutehtaan energiantarve on suuri, myös energianlähteen vaihdoksen vaikutukset ovat merkittävät.  

– Muutoksen ansiosta A-Rehun hiilidioksidipäästöt vähenevät noin 3 000 tonnia vuodessamikä vastaa reilusti yli 1 000 auton liikennepäästöjä, Leppäkosken Energian myyntijohtaja Juha Koskela selventää. 

KOKO KETJUN ETU

Tuotteiden ja elintarvikkeiden ympäristöystävällisyyttä punnittaessa on tärkeää ottaa huomioon päästöt koko elinkaaren ajalta. Päätökset tuotantoketjun joka vaiheessa vaikuttavat kuluttajien valintoihin asti. 

– Puhtaasti tuotetut raaka-aineet ja rehu, terve eläin, puhdas ja terveellinen ruoka – näin meidän ketjumme meneeTehtävämme on edesauttaa maailman puhtaimman kotimaisen ruuan tuottamista. Koska kuluttaminen muuttuu jatkuvasti vastuullisemmaksi, uskomme, että puhtaasti ja kestävästi valmistetut tuotteet myös pärjäävät paremmin markkinoilla, Ala-Fossi sanoo. 

– Vaihtaminen uusiutuvaan energiaan on yksi ratkaisu, jolla pystytään vaikuttamaan toiminnan kokonaiskestävyyteen. Uusiutuvan sähkön valinnasta tulee vain nimellisiä lisäkustannuksia, joten hinta ei ole enää kynnyskysymys. Samaa viestiä kertoo myös uusiutuvaan sähköön vaihtavien asiakkaidemme koko ajan kasvava määrä, Koskela jatkaa. 

ALKUPERÄTAKUU 

Uusiutuvat energiamuodot ovat koko ajan kysytympiäkulutus ja käyttö kasvavat samassa suhteessa ja lainsäädäntö kehittyy. Uusiutuvalla sähköllä on oltava alkuperätakuu-sertifikaatti, jotta sitä voidaan kutsua uusiutuvaksi. Alkuperäsertifikaatti sisältyy myös A-Rehun kanssa tehtyyn sähkösopimukseen. 

Muutoksen ansiosta A-Rehun hiilidioksidipäästöt vähenevät noin 3 000 tonnia vuodessa. 

Lue juttu myös Atria Tuottajat 3/2020 -lehdestä