Ylihuhtalan tila 3/2020

01.10.2020 15:15

"Pehku kuivana, jalanpohjat terveenä"

Kanojen hoidon, lastausvalmistelujen ja kanalan putsauksen väliltä on löydettävä aikaa monenlaiseen tekemiseen aina kuivaajatyömaasta kotipuutarhan hoitoon. Oman väen kova työ on arvossaan ja kipeytyneet lihaksen pehmenevät pihasaunassa.

Ylihuhtalan tilalla 8.6.-14.6.

MAANANTAI
Sää: aurinkoinen

Aamu valkeni aurinkoisena sateisen ja myrskyisen sunnuntain jälkeen. Kunnon sade teki todella hyvää viljelyksille, jotka jo paikoin kärsivät kuivuudesta. Myös emännän puutarhaviljelykset kaipasivat kosteutta.

Kanaloiden hoitokierroksilla ollaan erityisen tarkkoja näin muutamia päiviä ennen kuin linnut lähtevät teurastamolle. Orsien nosto toi liikkumaväljyyttä niin linnuille kuin kanalanhoitajallekin. Ilmanvaihto pidetään ihanteellisena eläimille automatiikan avulla, näin myös pehku pysyy kuivana ja lintujen jalkapohjat puhtaina ja terveinä.

TEK_6534.jpg

Kanalakierrosten jälkeen mentiin kuivaajatyömaalle, jossa urakointiporukka oli ollut työn touhussa jo aamuvarhaisesta asti. Teossa oli nyt pohjakartion kokoaminen, mikä olikin aikamoista näpräämistä satojen ruuvien kiinnittämisineen. Sen jälkeen vuorossa oli pohjakartion pystytys. Osa porukasta kokosi kylmäkennoja, jotka nostettiin lämpökennojen päälle. Lämpökennot on eristetty 30 mm:n villalla, jonka jälkeen kennot pellitettiin.

Viime viikolla Atrian alkutuotannosta viestitettiin, että kesän aikana siipikarjatiloilla läpikäydään auditointi koskien tautisuojausta, eli kasvattamoiden ulkoalueilla tehdään siisteyskartoitus ja hallien sisällä hygieniarajojen tilakohtaiset tsekkaukset. Meidän tilalle auditoinnin tekijä on tulossa heti ensimmäisten joukossa. No, onneksi meillä ei mikään paniikki iskenyt, sillä hygieniarajoista olemme erittäin tarkkoja aina. Ulkoalueille omavalvonta antaa mielestämme lähes kiitettävän arvosanan, toki viljankuivaajan rakennustöistä johtuen aiheutuu hetkellisesti ylimääräistä roinaa markille, mutta talon ripeä naisväki pitää huolen, ettei roinaa jää pidemmäksi aikaa ympäristöön lojumaan.

TIISTAI
Sää: aurinkoinen kesäpäivä tulossa

Aamulla lähdettiin ensimmäisenä kanalakierroksille, jossa jälleen aistit herkkinä olosuhteiden ja lintujen tarkkailuun. Valaistus ja ruokinta on säädetty nyt seuraavana iltana ja yönä tapahtuvaa lintujen teurastamolle lähtöä varten, ja toimimme broilerintuottajan laatukäsikirjan ohjeistuksen mukaisesti.

Kuivaajatyömaalla on vuorossa koko kennostojärjestelmän kokoaminen ja nosto sitä varten tilatulla nosturiautolla. Eija-Liisa siirsi esikasvatettuja taimia ja yrttejä kasvihuoneeseen. Omien taimien lisäksi täytyy aina hankkia taimistolta lisää ihan vaan josko ne omat eivät onnistuisikaan. Tässä vaiheessa laitoin kasvimaallekin jo erilaisia kurpitsan taimia. Kaalien taimet saavat olla vielä purkeissa.

Iltapäivällä meillä kävi tutustumassa työharjoittelija, joka opiskelee agrologiksi. Hän aloittaa meillä vielä tällä viikolla. Mukava saada nuorta väkeä porukkaan kesäksi lisää. Illan kanalakierrokset on hoidettu ja toista kanalaa valmisteltu vielä lastausta varten. Kurottaja on pesty, desinfioitu ja tankattu iltaa/yötä varten.

KESKIVIIKKO
Sää: aurinko paistaa tänäänkin

Aamun askareet tehtiin enää toiseen kanalaan; toisen hallin linnut oli yön ja aamun aikana keräilty Koivulahden eläinkuljetusrekkoihin ja siitä Atrialle lastausporukan ja oman kurottajakuskin Joonaksen toimesta. Arvostus noille yötyöläisille! Seuraavan vuorokauden aikana tyhjätään tämä toinenkin halli, joten vastaavat valmistelutyöt tehdään nyt tänne.

Kuivaajalla vuorossa on sähköpääkeskuksen rungon asennus sekä esipuhdistajan sykloonin asennus ja putkitus. Toimistopäivällekin piti löytää tilaa: laskuja, kirjanpitoa, EU-papereita jne. Illalla juotiin Henna-Riikan syntymäpäiväkahvit.

TEK_6903.jpg

TORSTAI
Sää: kaunis aurinkoinen päivä tulossa 

Lastausporukka, kurottajakuski ja rekankuljettajat ovat ahkeroineet taas läpi yön. Kurottajakuskia vaihdettiin aamuyöllä, kun Eikka kävi vapauttamassa Joonaksen puikoista. Joonas otti muutaman tunnin unet ja lähti sitten rekkareissulle, nuorimies jaksaa vielä muutaman tunnin unilla.

Seuraavaksi oli vuorossa hallien putsaus kuivalannasta. Siihen ryhdyttiinkin heti pikkuporukalla; huomenna sitten loput kun on omaa väkeä enemmän paikalla. Pihasaunan löylyt pehmittivät itse kunkin työstä kipeytyneet ja väsyneet lihakset ja nivelet. Uni tuli sen jälkeen helposti. Pihakukat, perennat, kasvimaa ja kasvihuone täytyi kuitenkin vielä emännän toimesta käydä kastelemassa. Olisipa joku tihkujärjestelmä tännekin.

TEK_6862.jpg

PERJANTAI
Sää: tuttu aurinkoinen aamu tervehti jälleen meitä

Alkukesän aamut ovat niin kauniita, kun valoa, tuoksua ja vihreää on luonto tulvillaan. Harjoittelijamme aloittaa tänään tilallamme työt.

Halleista tyhjätään nyt lanta-/turvepehkut. Tässä meillä on käytössämme niin kurottaja, Avant kuin ihan perinteiset lapio ja harja. Eikka, Tuomas ja Joonas pyörittävät koneita, ja harjoittelijalle jäi nuo lapio- ja harjahommat sekä Avant-kuskin tuuraus . Puhdasta tuli, joten pesuriurakoitsijamme Jarkko apureineen saa maanantaina aloittaa pesut ja desinfioinnit.

Kaivinkonehommien aika, kun tulevalle uudelle kuivaajalle tarvitaan oma sähköpääkeskus. Sen sähkönsyöttökaapelia varten Tuomas kaivoi noin 100 metriä ojaa, johon kaapeli upotettiin. Kuivaajan teossa on muuten nyt tauko. Hommaa jatketaan sitten jossain vaiheessa omalla väellä pääasiassa, vaikka toki putki- ja sähköasentajia tarvitaan vielä. Tekniikan ja automatiikan opettelu viekin sitten oman aikansa. Antti-Teollisuuden ns. kipinäpojat tulevat koekäyttämään kuivurin ja opastamaan meidän omia miehiä Stand-alonen käyttöön sitten kun kaikki tarvittavat asennukset ovat valmiina. Tässäkin asiassa on menty digiharppaus nykyaikaan, kun vertaa vieressä seisovaan Jaakko-kuivuriin. Sekin palvelee edelleen viljankuivauskäytössämme vanhemmalla mutta varmalla tekniikalla.

LAUANTAI
Sää: koko viikko aurinkoa ja lämpöä

Nyt kun meillä oli vapaa kiireetön aamu, joimme aamukahvit terassilla nauttien kauniista alkukesän lämmöstä ja luonnon hiljaisuudesta. Periaatteessa meillä alkoi nyt ns. loma ja voisi jonnekin lähteä täältä kotomarkilta koronarajoitukset huomioiden. Taidamme kuitenkin pysytellä lähiympäristössä, Suomen suvesta nauttien. Juhannuksena saamme vanhimman tyttäremme Heinin perheineen Helsingistä tänne mummolaan. Nämä 9- ja 7-vuotiaat lapsenlapset takaavat sen, että vauhtia ja vipinää riittää.

Kun ollaan lomalla, niin silloinhan tehdään kaikkia rästiin jääneitä kotihommia: ikkunoiden pesua, jäteasemalle vietävien kamojen roudausta (tässä isäntäkin mukana) pihasaunan ja -mökin siivousta ja pesua ja niin edelleen. Kasvihuoneesta ensimmäiset kurkut, nam.

Iida-Maria ja Tuomas lähtivät kummipoikansa ristiäisiin. Isäntäpariskunta itse teki parin tunnin polkupyörälenkin, jonka jälkeen pihasaunan löylyt olivat ansaitut ja tarpeen.

TEK_6523.jpg

SUNNUNTAI 
Sää: aurinko hellii tätäkin aamua

Vaikka kauniit aurinkoiset päivät ovat toivottuja ja varsinkin kesälomien aikaan, niin kyllä nyt maanviljelijät kaipaavat jo todella sadetta viljelyksilleen. Samoin on puutarhaviljelysten suhteen: työlästä on kastelukannujen kanssa kiertää.

Eikka lähti ulkoiluttamaan moottoripyöräänsä, vähän karstoja polttamaan. Liian vähän on tänä kesänä ehtinyt ajelemaan. Joskus minäkin hyppäsin kyytipaikalle, mutta nykyään en muka ehdi. Ruokailun jälkeen joimme iltapäiväkahvit terassilla. Miten se kahvi voikaan maistua niin paljon paremmalta ulkona.

Illalla vielä tulevan viikon laskujen tallennusta koneelle. Jotenkin sitä aina yrittää siirtää tuota hommaa eteenpäin, johtuneeko sitten siitä, että tein sitä työtä tarpeeksi jo edellisessä ammatissani, ennen kun jäin tähän perhetilalle töihin. Ehkäpä pikkuhiljaa siirrymme tämänkin asian osalta sähköiseen palveluun.

 

Ylihuhtalan perhetila, Kauhava
Yrittäjät: Eino ja Eija-Liisa Huhtala

Tuotantosuunta: Broilerinkasvatus, lisäksi tilalla viljellään pääasiassa vehnää, joka syötetään omille linnuille. Viljelykierrossa myös ohra ja rehuherne.
Perustettu: v. 1860
Eläimiä tilalla: 80 000
Muuta erityistä: kolme aikuista tytärtä, jotka asuvat muualla
, sekä vävyt jotka auttavat tilan töissä tarpeen mukaan.

Lue täältä kaikki Viikko tilalla -tarinat