Similän tila 4/2021

03.01.2022 08:30

Similän tilan vuoden 2021 viimeinen bränditilaviikko sujui edustustehtävissä mm. Helsingin Narinkkatorilla MTK:n järjestämässä tapahtumassa. 

Similän tilalla 15. - 21.11.2021

MAANANTAI

Tänään on syksyn viimeinen kyntöpäivä. Meillä on valittu 80 % kasvipeitteisyys niin eihän niitä kyntöjä alun perinkään paljoa ollut. Ilta meni valmistellessa seuraavan päivän peltokasvivaliokunnan kokousta ja junaliputkin piti ostaa, hotellin olin jo varannut etukäteen.

Similan-tila-4-2021.jpg

TIISTAI

Aamulla varhain ylös ja viideksi Tervajoen asemalle ja matka Helsinkiin. Tämän vuoden toinen peltokasvivaliokunnan kokous fyysisesti Simonkadulla. Päivän agendalla on kasvinviljelytilojen ahdinko, varsinkin Etelä-Suomessa. Kokoukseen osallistuivat myös MTK:n pj Juha Marttila ja MTK:n valtuuskunnan pj Eerikki Viljanen. Kriisitunnelmassa käytiin tilojen tilannetta läpi, eteläisen Suomen keskisadot näyttivät jäävän yhteen kolmasosaan normaalista. Herneet ja härkäpavut jopa korjaamatta. Meidän alueella sato jäi vain noin 20% normaalista. Nyt oli viljapuoli se ns. heikoin lenkki ja kun viljasta alkoi tulla pulaa niin näkyihän se hinnoissa ja seuraukset siirtyivät myös viljaa käyttäviin sektoreihin. Keskusteluissa oli myös kallistuneet tuotantopanoksetkin. Kokouksesta tehtiinkin tiedote lehdistölle jossa kuvattiin viljasektorin kriisitilannetta.

Jäin yöksi Helsinkiin, kun seuraavana päivänä on MTK:n järjestämä tilaisuus Narinkkatorilla, johon myös minä osallistun. Vaikka Helsinki yrittää profiloitua vegaanikaupungiksi johtajiensa johdolla niin me ainakin mentiin porukalla syömään kunnon kotimaiset pihvit illalliseksi.

KESKIVIIKKO

Aamulla ensimmäiseksi MTK:n toimistolle ja Venlaan, jossa pidettiin pieni ohjeistustilaisuus ennen torille lähtöä. Torilla tarjottiin kuluttajille tuottajahintaisia tuotteita, kuten kananmunia ja perunoita, tarjolla oli myös liha- ja hernekeittoa, saattoi olla jopa meidän tilan herneitä keitossa. Parin tunnin aikana tuotiin sektoreittain kuluttajille tietoa tämänhetkisestä maatalouden tilasta ja olihan siellä myös kaupan edustajiakin mukana keskustelemassa ruokaketjun rahanjaosta. Iltajunalla sitten takaisin Pohjanmaalle.

Similan-tila-4-2021_3.jpg

Similan-tila-4-2021_2.jpg

TORSTAI

Tänään olin mukana MTK:n valkuaistyöryhmän kokouksessa. Työryhmän agendalla on, että miten saadaan kotimaista valkuaista lisättyä mahdollisimman paljon korvaamaan tuontivalkuaista rehuissa sekä ravinnoksi, siinä on haastetta koko elintarvikeketjulle tuleville vuosille. Iltapäivällä tuhkakonttien tyhjennys Laihian Maltaalla.

Similan-tila-4-2021_1.jpg

PERJANTAI

Aamulla kaivinkoneen siirto pellolle. Ohjelmassa oli ensiksi viljelystien perusparannusta, kivien raivausta, ojien kaivuuta ja sillan teko. Illaksi mökille, on se hyvä, että se on tuos kilometrin pääs niin tulee helposti lähdettyä.

LAUANTAI

Ohjelmassa kaluston huoltoa. Illalla emännän kans maakuntakierroksella ja käytiin ulkona syömässä.

SUNNUNTAI

Maa oli jo hieman jäässä mutta kultivointi onnistui vielä jotenkin. Muokkasin muutaman pellon pienessä lumisateessa.

 

Similän tila, Laihia
Yrittäjä: Esa Similä. Viljelijä ollut vuodesta 1989. Luottamustoimet: MTK:n peltokasvit- valiokunta pj, Mhy Eteläpohjanmaa hallituksen pj, Laihian Energiaosuuskunta hallituksen pj, MTK metsävaltuuskunta vpj, Autourheilun kansallinen keskusliitto (AKK) hallituksen varajäsen, Suomen metsäsäätiö hallituksen varajäsen.

Tuotantosuunta: Viljanviljely. Pääasiassa mallasviljoja, eli kaura, ruis, ohra ja vehnä. Rehuviljat pääosin A-rehu, vaihtelee vuosittain. Hernettä on nyt muutama vuosi viljelty A-Rehulle. Tilan pinta-ala tällä hetkellä vuokramaineen 200 ha, lisäksi jonkun verran maatalouskoneurakointia. Kylvettävä ja puitava ala n. 350-400 ha vuosittain.

Muuta erityistä: Metsää noin 190 ha. Tilanpidon jälkeen toimin aluksi metsäkoneurakoitsijana. Tilan metsä ja peltopinta-ala on kasvanut noin puolella isännyyden aikana. Perhe on vahvasti mukana tilan töissä. Emäntä Mervi Partanen käy tilan ulkopuolella Vaasassa optikkona, vapaa-aikana kyntää, ajaa viljaa ja vastasi huomattavan osan viime kevään äestyksistä kun ehti koronarajoitusten vuoksi osallistua enemmän. Mervin lapset (Niko ja Emilia) asuu jo muualla. Omat lapset Matti ja Ida asuvat molemmat Laihialla ja kulkevat Vaasassa töissä, mutta auttavat maatilan töissä sen kun ehtivät, myös Idan poikakaveri on aktiivisesti apuna ja monena vuonna huolehtinut esim puinneista.

Lue tilan edellinen viikko tilalla -tarina täältä