Pirkolan tila 2/2022
02.06.2022 14:39Pirkolan tilalla 18. – 24.4.2022
MAANANTAI
klo 7 -0,5c
Tänään oli 2. pääsiäispäivä, mutta maatilalla juhlapyhätkin ovat arkea ja arkena on juhlaa. Aamulla kierreltiin eläintilat eläinlääkärin kanssa. Kierroksella kaikki tilan possut katsotaan läpi ja eläinlääkäri tarkistaa lääkekirjanpidon sekä luovuttaa riittävät lääkkeet seuraavaan kertaan saakka. Yhdelle osastolle tuli tänään porsaat, 225kpl. Osasto piti vielä desinfioida ja purutella valmiiksi.
Tänä keväänä salaojitetaan peltoa ja sitä varten on seulottu soraa omalta soramontulta. Vielä vähän pitää seuloa sekä ajaa soraa tapahtumapaikalle valmiiksi. Harmillisesti kevät on myöhässä ja lunta on pelloilla vielä paljon eikä salaojitusta päästä aloittamaan vielä hetkeen.
Pian pitäisi alkaa lajitella siemeniä, joten yksi jyväkärry kaivettiin esiin lumikinoksesta ja puhdistettiin. Sille piti tehdä vähän hitsausremonttia. Iltasella käytiin katsomassa, miten syysvehnäpelto pärjäilee veden vallassa, kun lumet on alkaneet sulaa vauhdilla. Yhtä ojarumpua koitettiin aukoa lumesta, että alkaisi vetää kunnolla. Iltasikalassa kierros ja pikkupossujen ruokinnan tarkkailua.
Perheiden nuorimmat lapset ovat viihtyneet koko päivän mummolassa Oulun serkun kanssa, kotiin ei olisi malttanut tulla lainkaan.
TIISTAI
Aurinkoinen aamu ja pari astetta lämmintä, lapset lähtivät innolla kouluun pääsiäisloman jälkeen.
Aamusikalassa peruskierros. Ilmastointisäätöjä on pitänyt vähän hakea kohdilleen, kun sää ja lämpötila ulkona vaihtelee paljon. Tänään myös seuraavana päivänä lähtevien teuraiden merkitsemistä ja leimaus. Tiistaisin ilmoitetaan tulevat teurasmäärät kolmen viikon päähän sekä tehdään porsastilaukset. Meillä sikaloiden osastot täyttyvät ja tyhjenevät suunnitelmallisesti 13 viikon kierrolla. Yleensä ensimmäinen harvennus osastolle tehdään, kun porsaat ovat olleet tilalla kymmenen viikkoa, vielä seuraavalla viikolla harvennetaan ja kokonaan osasto tyhjenee viikolla 12. Lihasikaloissa kierto on usein suunniteltu niin, että porsaat saadaan liikkumaan emakkosikalasta tasaisesti. Näin ei pääse syntymään ruuhkia tai porsasvajetta.
Meillä otetaan siemeniä myös omasta viljasta. Siemenistä täytyy ensin seuloa lajittelijalla pois liian isot ja liian pienet jyvät. Siementenlajittelua varten kaivettiin varastosta lajittelija ja muut tarvittavat osat. Joka kevät siementen lajittelua varten kuivaajalle viritellään ruuvisysteemit siilosta lajittelijalle ja lajittelijalta jyväkärryyn. Toisesta ruuvista olikin sähkömoottori rikki, joten uutta piti lähteä hakemaan Ylivieskasta. Moottoria odotellessa viriteltiin muut osat paikoilleen ja illalla asennettiin uusi moottori. No se olikin liian hidas, joten seuraavana päivänä on taas Ylivieskan reissu tiedossa. Pellolla käytiin katsomassa syysviljojen kuulumiset. Kyllä olikin jo paljon lumi ja vesi päivässä vähentynyt. Syysvehnä oli aika vihreän näköistä, mutta syysohra, joka meillä nyt ensimmäistä kertaa kokeilussa, oli ihan keltaista. Juurella kuitenkin näkyi vihreääkin. Sikalassa iltakierros.
KESKIVIIKKO
klo 5.30 -1C pakkasta
Teurasauto haki aamuyöllä 294 sikaa. Koska kummastakin perheestä löytyy vielä alakoululainen, kävivät miehet lastaamassa teuraat kahdestaan. Kaksi osastoa lähti tyhjäksi, joten laitettiin sadettimet näihin osastoihin päälle. Osastot saavatkin liota huomiseen ennen pesua.
Lasten lähdettyä kouluun tehtiin aamusikalan kierrokset. Aamuisin sikalassa kierretään kaikki osastot läpi, purutellaan ja kuivitellaan karsinat ja jaetaan possuille virikkeeksi olkia. Samalla tarkkaillaan eläinten vointia, ilmanlaatua sekä possujen ruokintaa ja tarvittaessa tehdään säätöjä. Iltasikalan yhteydessä katsotaan, että kaikki toimii ja on kunnossa niin eläimet kuin ilmastointi- sekä ruokintalaitteet. Vanhalla puolen oli sikalan kierron jälkeen myllyhuoneen siivous.
Tomppa kävi nyt uuden reissun Ylivieskassa vaihtamassa tehokkaamman moottorin spiraalille. Sen jälkeen jyvien lajittelu saatiinkin viimein käyntiin. Lajittelussa ensimmäisenä vuorossa oli Mainio ohra. Päivästä tulikin oikein kaunis ja aurinkoinen, lämpötila huiteli jo 16 asteessa. Tänään oli jo kesän tuntua ilmassa.
Iltasella huoltomies Nivalasta tuli katsomaan traktorien päivityksiä. Siinä vierähti jokunen tovi. Siementen lajittelu jatkui iltaan asti. Sitten vielä ilta-ajelu syysviljapelloille ja iltasikala.
TORSTAI
Lämmin aamu.
Sikalakierroksen jälkeen oli osaston pesu vanhalla puolen. Yhden osaston pesuun menee noin neljä tuntia. Päivän pari lionneen osaston pesu tehokkaalla pesurilla käy suhteellisen helposti.
Tänään myös huollettiin vanhan puolen myllyä. Myllyyn vaihdettiin uusi seula sekä spiraalin laakeri. Vanhalla puolen myllynä toimii Kortteen konepajan vasaramylly ja uudella Skjoldin vasaramylly.
Yksi jyväkärry piti vielä puhdistaa talven jäljiltä. Siementen lajittelu jatkui myös tänään ja iltaan mennessä Mainiot saatiinkin lajiteltua.
Kalajoella kauppareissu, kun koneiden pesuaineet olivat loppu. Ostettiin myös pieni pöytäryhmä hallin eteen, kun on jo pitkään haaveiltu istahtavamme aurinkoiselle hallin edustalle päiväkahveille.
Kotona illalla oli aika vaihtaa autoihin kesärenkaat alle ja saivatpa autot myös pesunkin pitkästä aikaa.
PERJANTAI
Aamulla 3C lämmintä
Aamusella sikalakierros ja sikalan perushommat sekä uudella puolella osaston pesu. Vanhan puolen puruvarastot täytettiin kierroksen yhteydessä. Sikaloissa kuivikkeena käytetään puruja sekä olkea. Uudelle sikalalle tehtiin vuosi sitten laajennuksen yhteydessä kunnon puruvarasto, johon oljet ja purut saadaan suoraan säältä ja linnuilta suojaan. Vanhalla puolella isoa varastoa ei ole, vaan sinne pitää ajoittaan tuoda lisää puruja. Puruja kuluu vuoden aikana noin kolme rekkakuormallista, eli noin 70 tonnia. Oljet paalataan omalta pellolta.
Aamulla vaihdettiin lajittelupaikalla ruuvi toiseen siiloon. Lajitteluvuorossa Uljas ohra. Peltihallille tehtiin siementen säkitys- ja peittauspaikka valmiiksi. Usein kylvöjen aikaan maa on vielä viileää ja orastuminen hidasta. Peittaus suojaa siemeniä kasvitaudeilta ja helpottaa tasaista orastumista. Päivän aikana kaikki Mainiot saatiin peitattua ja säkitettyä. Illalla vielä iltasikala.
LAUANTAI
Aamulla sikalakierros, jonka yhteydessä tyhjät osastot desinfiointiin. Uljas ohran lajittelu, peittaus ja säkitys jatkui tänäänkin. Iltasikalan jälkeen mentiin porukalla paikallisen MTK:n ideointi-iltaan. Mukava oli nähdä muita paikallisia viljelijöitä ja muutenkin ihmisiä pitkästä aikaa. :D
SUNNUNTAI
Aamulla perussikalakierros. Osastot laitettiin valmiiksi huomenna aamusta tulevia porsaita varten. Siementenlajitteluvälineet kerättiin pois ja siivottiin kuivaajalla. Tänäänkin aurinkoinen ja lämmin ilma, joten päätettiin mennä porukalla käymään makkaran paistossa niittykämpällä. Vuosi sitten ostettiin omaksi meillä vuosikausia vuokralla ollutta peltoa. Samalla saatiin aikanaan Pirkolan tilan vanha uusjaossa toisille omistajille siirtynyt niittykämppä takaisin tilan omistukseen. Peltojen osto mahdollisti hieman uuden pellon raivausta sekä vanhojen lohkojen yhtenäistämistä niittykämpän ympärillä. Yhdessä ihmeteltiin syysviljojen ulkonäköä, vielä on vähän epävarmaa miten nuo selvisivät talvesta. Se jää nähtäväksi.
Pirkolan tila, Pyhäjoki
Yrittäjät: Lea ja Juha Pirkola, Anniina ja Tomi Pirkola
Tuotantosuunta: Sianlihantuotanto
Perustettu: Tila ollut suvussa vuodesta 1723. Sianlihantuotanto alkoi 1970-luvulla. Viimeisin sukupolvenvaihdos tehtiin 2018.
Eläimiä: 3700 lihasikapaikkaa. Vanhempi sikala 1300 paikkaa. Uudempi sikala 2400 paikkaa. Kotona kissoja, koira ja pari hevosta
Muuta: Peltoa viljelyssä 400ha. Rehuviljan viljelyä sikojen ruoaksi.