Kankaan tila 3/2019

"Antibiootittomuus on itselle yksi syy nousta aamulla sängystä ja tuottaa puhdasta kotimaista lihaa."

Kankaan tilalla 8.7.-14.7.

MAANANTAI

Sää: Normaalin viileä suomalainen kesäpäivä

Fiilis: imagem4esu.png

Broilerit seitsemän päivän ikäisiä. 

Suomen kesä palasi normaaliin säätyyppiinsä. Auringonpaisteesta muistutti vain viime viikonloppuna palanut päänahka. Edeltävällä viikolla vietettiin kesälomaa pidennettynä viikonloppuna, jolloin ehdittiin myös käymään Okra-maatalousnäyttelyssä. Sieltä siis viimeisin havainto auringonpaisteesta.  

Työviikon aloitus sujui lapion varressa. Kanalassa oli päässyt yksi rehulinjaston putkista pois paikoiltaan, jolloin linnuilla oli hieman ylimääräistä syötävää. Onneksi määrä oli niin pieni, että suuremmalta sekaannukselta vältyttiin. Muutenkin kasvatusosastoja kierrettiin tarkemmin. Olinhan itse käynyt kanalassa viimeksi torstaina. Kaikki näytti olevan kuten pitikin. Vanhemmalla sukupolvella näytti olevan kanojen kasvatustaito edelleen hallussaan.  

Broileriuntuvikoille levitetään kasvatuserän alussa houkutuspaperia rehu- tai vesilinjojen lähelle, jonka päälle jaetaan erän alussa rehua. Tällä varmistetaan se, että jokainen lintu saisi ruokaa ja vettä mahdollisimman nopeasti. Rehua jaetaan paperille ensimmäisinä päivinä tarpeen mukaan, riippuen vähän untuvikoista. Houkutuspaperin tulisi hajota itsekseen, jotta kasvattamon pehkun kunto pysyisi hyvänä. Joskus tämän paperin hajoamista pitää auttaa alkuun, kuten tässä erässä. Paria paperia piti hieman auttaa alkuun, jotta se hajoaisi hyvin pehkun sekaan. Untuvikot hoitavat mielellään paperin lopullisen silppuamisen kasvattamon lattialle. 

imagebady.png

Meillä on käytössä ruiskutustraktorissa kahdet eri levyiset renkaat, joista kapeampia käytetään näin kesäisin. Tällä vähennetään kasvustojen tallaamista ja tienataan jonkin verran säästyneenä kasvustona. Kasvinsuojeluruiskutukset saatiin päätökseen edellisellä viikolla viimeisten vehnienkin tullessa kunnolla tähkälle. Nyt olikin hyvä aika vaihtaa kapeammat takaisin leveämmiksi.  

kankaantila_maanantai2.jpg

TIISTAI

Sää: +12°C

Fiilis: imagem4esu.png

Normaalit aamukierrokset kasvattamossa. Tämä aamu oli paljon edellistä vähätöisempi ja kaikki näytti olevan hyvin. Eilen vielä hajoamattomat houkutuspaperit olivat jo levällään pitkin pehkua.

Työmatkalla ja kanalassa kuuntelin Yle Areenasta eilen alkanutta podcast-sarjaa: maanviljelijäntietobaari. Ohjelmassa pohdittiin maanviljelyn merkityksellisyyttä. Olen samaa asiaa miettinyt tämän meidän suomalaisen broilerituotannon kannalta. Ainakin itse koen tärkeäksi meidän tuotantomme hyvän tautitilanteen lihantuotannossa. Meidänkin tilallamme kasvatetaan broilereita ilman rutiininomaista antibioottilääkitystä, joka on mahdottomuus usealla ulkomaalaiselle virkaveljellemme. Suomessa ei taida olla käytetty antibiootteja ollenkaan useaan vuoteen broilerintuotannossa koska yksinkertaisesti tarvetta siihen ei ole ollut. Tämä antibiootittomuus ja sen myötä antibioottien tehon säilyminen niiden järkevän käytön ansiosta on itselle se yksi syy nousta aamulla sängystä ja tuottaa puhdasta kotimaista lihaa.

Seuraavana vuorossa oli naapurin untuvikkojen vastaanotto, jonka jälkeen lähdettiin lasten kanssa Powerparkkiin loppupäiväksi.

KESKIVIIKKO

Sää: +20°C

Fiilis: imagem4esu.png

Tämä kasvatuserä saavutti eilen viikon iän, jolloin viikon ikäisten lintujen keskipaino on tiedossa. Tätä ja useaa muuta tietoa seurataan tarkasti ja kirjataan Atrian järjestelmään tiedoksi teurastamon väelle. Untuvikkojen paino oli normaalin kasvatuserän kaltainen, joten rehureseptiin ei ainakaan vielä tarvinnut puuttua.

Kanalakierroksen jälkeen suunniteltiin kuivaajan siilojen putkistojen uusimista. Osassa siiloista ei ole tähän mennessä ollut kiinteitä viljaputkia niiden täyttämiseksi ja niiden käyttäminen onkin ollut kohtuu työlästä. Nyt olisi tarkoitus rakentaa putkilinjoja uusiksi viljan varastoimisen helpottamiseksi.

Aamupäiväksi oli sovittu toisen broilerituottajan kanssa puun hakettamisesta. Meidän tilalla siirryttiin hakelämmitykseen vuonna 2003, jonka jälkeen kymmeniätuhansia litroja lämmitysöljyä on korvattu kotimaisella bioenergialla. Haketus sujui nopeasti ja puu oli yllättävän kuivaa. Loppupäivä meni siirrellessä haketta varastoon talvea odottamaan.

imagese24.png

TORSTAI

Sää: +16°C

Fiilis: imagem4esu.png

Aamupäivä meni untuvikkoja vastaanottaessa Rantalan tilalla. Iltapäivällä siirreltiin vehnää kuivaajalta kanalalle. Nyt viimeisetkin vehnät ovat kanalan siiloissa. Varastossa olevat vehnät riittävät hyvin, eikä uuden sadon valmistumista tarvitse odotella malttamattomana. 

imagealyyk.png

PERJANTAI

Päivä meni kuivaajaa remontoidessa.  

Illalla nähtiin pääkaupunkiseudulta saapuneita vanhoja kavereita. Opiskelujen jälkeen monet kaverit ovat päätyneet töihin Etelä-Suomeen, kun itse on niitä harvoja, joka on palannut takaisin Pohjanmaalle. Nyt kokoontumisessa oli syykin. Tarkoituksena oli auttaa yhtä kaveria hieman perusteellisemmassa mökkiremontissa. Ilta menikin leppoisasti hirsimökin rungon pystytyksessä ja saunoessa.  

LAUANTAI

Aamu alkoi haketuksella. Nyt haketettiin metsäautotien varteen jääneitä puita. Homma sujui hitaanlaisesti siirtomatkan ollessa pitkä. Märkääkin se hake oli. Energiapuukasat pitäisi olla aina kunnollisia ja hyvällä paikkaa. Kanalassa ei kummempia. Rehu- ja vesilinjat olivat kunnossa ja kaikki muukin niin kuin pitääkin. Iltapäivällä jatkettiin mökin rungon pystytystä. Saunominen taisi jatkua puoleen yöhön asti. Ajomatka kotiin oli melko raskas.  

SUNNUNTAI

Perheen kanssa oleilua. Esikoinen on oppinut jo melko hyväksi pyöräilijäksi ja matkat leikkipuistoon taittuvat nyt melko vauhdikkaasti. Viikon aikana tulleet laskut maksettu ja seuraavan viikon tutkailua kalenterista. Lintujen paino on noussut tämän viikon aikana vajaa 250 grammaa ja vauhti sen kun kiihtyy tästä eteenpäin 

 

Olen neljännen polven viljelijä ja toisen polven broilertuottaja. Broilereiden lisäksi tilallamme viljellään viljaa ja öljykasveja. 

Tuotantosuunta: Broilerituotanto 
Perustettu: 1916. Broilereita vuodesta 1990. 
Eläinten määrä tilalla: 36000 
Muuta erityistä: Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi lasta. 

Lue täältä kaikki Viikko tilalla -tarinat