Yhteistyötä sukupolvien ajan

19.03.2025 16:25

Kuljetusyritys Veljekset Finnilä Oy on ollut suomalaisen alkutuotannon luotettava kumppani jo vuosikymmenten ajan. Eläin- ja rehukuljetukset vaativat tarkkaa suunnittelua, ja yhteistyö tilojen kanssa onkin avain ruokaketjun sujuvuuteen. Yritys viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhliaan. 

Pitkään jatkunut kumppanuus on mahdollistanut syvällisen ymmärryksen tuottajien tarpeista ja sujuvan yhteistyön myös silloin, kun tilakoot ovat kasvaneet, bioturvallisuusmääräykset kiristyneet ja kuljetusten digitalisaatio on edennyt vauhdilla. 

– Vaikka tilakoot ovat kasvaneet ja teknologia on kehittynyt, meillä ollaan edelleen tekemisissä ihmisten kanssa. Tuottajat tuntevat meidät ja me heidät, mikä tekee yhteistyöstä mutkatonta, Antti Finnilä toteaa. 

– Vaikeistakin aiheista on pystytty keskustelemaan avoimesti ja löytämään ratkaisut, jotka palvelevat kaikkia osapuolia, Heikki Finnilä summaa syitä sille, miksi yritys on pysynyt alalla näin pitkään. 

TEK_0078_lo.jpg

Myös Tuoretien, Atrian ja A-Rehun kanssa tehtävä yhteistyö on tiivistä ja laaja-alaista. 

– Eläin- ja rehukuljetuksiin liittyen viestimme päivittäin niihin liittyvistä asioita. Näiden lisäksi hoidamme myös Atrian Nurmosta lähteviä pakastekuljetuksia sekä päivittäistavarakuljetuksia kauppoihin. Olemme mukana koko ketjun toiminnassa pellolta pöytään, Antti jatkaa. 

Kuljetusten sujuvuus vaatii ennakointia 

Kuljetukset ovat kriittinen osa maatilojen arkea, siksi on tärkeää, että kuljetusketjut toimivat saumattomasti. Kuljetusten onnistumiseen vaikuttaa paitsi tarkka suunnittelu myös tilojen olosuhteet, kuten hiekoitus ja lastausalueen valmistelu.  

– Rehutilauksia voi tehdä muutaman päivän toimitusajalla, mutta kuljettajien työvuorolistat on laadittava viikkoja etukäteen. Eläinkuljetuksissa on huomioitava tarkasti eläinten painot, ilmasto-olosuhteet ja bioturvallisuusmääräykset. Kuljetusten sujuvuus vaatii siis paljon ennakointia ja suunnittelua. Meidän työmme helpottuu merkittävästi, jos tilaukset saadaan hyvissä ajoin järjestelmään ja olosuhteet tiloilla ovat kunnossa, Heikki sanoo. 

Maatalouden muutos on vaikuttanut myös kuljetusyrityksen toimintaan. Tilakokojen kasvu on muuttanut reittisuunnittelua ja lastauksen vaatimuksia.  

– Ennen rehukuormia vietiin useille pienille tiloille samalla ajolla, nyt yksi kuorma voi mennä suoraan yhdelle suuremmalle tilalle. Tämä on vähentänyt ajomääriä tietyillä alueilla, mutta samalla tilojen logistiikkatarpeet ovat muuttuneet, Antti kertoo. 

Bioturvallisuus on noussut yhä suurempaan rooliin, kun eläintautien leviämisen riski on kasvanut. Tämä tarkoittaa entistä tarkempia toimintamalleja ja investointeja esimerkiksi uuteen eläinkuljetusautoon, jossa on desinfiointijärjestelmä. 

Samalla työ on muuttunut myös kuljettajien näkökulmasta. Aikataulutus ja suunnittelu ovat tiukentuneet, ja esimerkiksi rehupuolella yllättävät tilaukset voivat vaikuttaa useiden kuormien järjestelyyn. 

– Kun kustannukset ovat nousseet, on pitänyt kehittää toimintaa ja kalustoa tehokkaammaksi. Vaari on tavannut sanoa, että ensin eläinkuljetusautoa pidennettiin, ja kun ei enää voinut pidentää, niin pistettiin kerroksia lisää, Heikki naurahtaa. 

Laatua ja vastuullisuutta 

Kuljetusyrityksen rooli ruokaketjussa on vastuullinen, ja Finnilöillä tämä tarkoittaa jatkuvaa kehitystä. Kalustoon investoidaan paitsi tehokkuuden, myös eläinten hyvinvoinnin vuoksi. 

– Esimerkiksi kuljetuskaluston ilmanvaihtojärjestelmien ja desinfiointikäytäntöjen kehittäminen ei ainoastaan paranna eläinten olosuhteita kuljetuksen aikana, vaan myös vähentää riskejä tuottajille. Bioturvallisuuden huomioiminen kuljetuksissa suojaa tiloja eläintaudeilta ja takaa, että tilalle saapuvat ja sieltä lähtevät eläimet liikkuvat turvallisesti, Antti kertoo. 

Vastuullisuus näkyy myös siinä, että sovitut asiat pidetään. 

– Pyrimme olemaan vastuullisuuden kärjessä, mutta tärkeintä on se, että toimitukset saapuvat ajallaan ja sovitusti. Kun asiat kerran sovitaan, ne myös pidetään. Tämä on yksi syy, miksi tuottajat ja yhteistyökumppanit luottavat meihin, Antti sanoo. 

”Kun asiat kerran sovitaan, ne myös pidetään.” 

Vaikka logistiikka-ala on muuttunut valtavasti ja kilpailu koventunut, yrityksen perusarvot ovat säilyneet ennallaan: työtä tehdään ammattitaidolla, ihmisiä kunnioittaen ja yhteistyötä kehittäen. 

helmiinahyvarinen2024-03.jpg

Yhteistyö tuo jatkuvuutta 

Pitkät asiakassuhteet ja vuosikymmenten mittainen yhteistyö ovat mahdollistaneet sen, että Finnilät tuntevat tilojen tarpeet ja voivat kehittää toimintaansa niiden pohjalta. Tämä tekee yhteistyöstä tehokasta ja joustavaa kaikille osapuolille. 

– Kun suomalainen maatalous kehittyy, myös logistiikan on kehityttävä mukana. Ja me aiomme kehittyä jatkossakin, Heikki kiteyttää. 

Logistiikkaan kohdistuu tulevaisuudessa entistä enemmän vaatimuksia niin tehokkuuden, vastuullisuuden kuin bioturvallisuuden osalta. Finnilät näkevät kuitenkin jatkuvan kehittämisen ja yhteistyön avaimena siihen, että suomalainen alkutuotanto pysyy kilpailukykyisenä ja kuljetukset sujuvat myös tulevaisuudessa.  

 

KOLME FAKTAA 

1 Kuljetusten sujuvuus alkaa tilalta – Hiekoitus, lastausalueen valmistelu ja eläinten oikea-aikainen valmius nopeuttavat lastausta ja parantavat sekä eläinten hyvinvointia että kuljetuksen kustannustehokkuutta. Ennakoidut tilaukset helpottavat reittisuunnittelua ja varmistavat sujuvat kuljetukset. 

2 Bioturvallisuus on kaikkien vastuulla – Eläintautien leviämisen riski on kasvanut, ja siksi bioturvakäytännöt ovat entistä tiukemmat. Kuljetusyrittäjä huolehtii kaluston puhtaudesta ja desinfioinnista, mutta myös tilojen tulee varmistaa, että niiden bioturvakäytännöt tukevat turvallisia kuljetuksia. 

3 Ammattitaitoinen kuljettaja varmistaa turvallisen ja stressittömän kuljetuksen – Eläinkuljetuksissa vaaditaan muutakin kuin ajotaitoa. Kokeneet kuljettajat osaavat käsitellä eläimiä oikein, lastata ne turvallisesti ja reagoida mahdollisiin ongelmatilanteisiin, jotta kuljetus sujuu eläinten hyvinvointi edellä. 

Teksti: Milla Annala, Kind Company KUVAT: Tuukka Kiviranta, Helmiina Hyvärinen