Maatalous ja kotieläintuotanto ovat tärkeä osa kotimaista ruokaturvaa. Riittävä kyky tuottaa elintarvikkeita kotimaan tarpeisiin on strategisesti tärkeää.
Helsingin yliopiston agroekologian professori Juha Helenius muistuttaa, että omavaraisuus edellyttää riittävän kotimaisen tuotannon lisäksi, myös riittävää tuotannon panosomavaraisuutta.
Yleisesti voidaan olla yhtä mieltä siitä, että ruokaturvaa ei voi rakentaa pelkästään tuonnin varaan. Kansallinen omavaraisuus on kestävän ruokaturvan osa. Se toteutuu, kun sekä panostuotannon, alkutuotannon että jalostuksen ja kaupan on mahdollista toimia ilman tuontia. Onkin strategisesti tärkeää määritellä riittävä omavaraisuus ja sen edellytykset, mies summaa.
Helenius muistuttaa, ettei Suomi tietenkään voi olla globaalin markkinan ulkopuolella.
- Ei ole näköpiirissä, että globaali hintakehitys olisi laskevaa, minkä vuoksi on huolehdittava myös kilpailukyvystä ruuan ostajana.
Ruokapolitiikka kehittyy
Helenius pitää ruokaturvan kannalta merkittävänä sitä, että ruokapolitiikan systemaattisessa tekemisessä on edistytty.
- Tällä hetkellä tehdään ensimmäistä kertaa Suomelle ruokastrategiaa, johon kerätään sidosryhmäkommentteja otakantaa.fi -palvelussa. Kannustan kaikkia ottamaan osaa tähän keskusteluun.
Ruokastrategian visiona on: Erinomaista ruokaa maailman kestävimmästä ruokajärjestelmästä. Suuntaviivoja odotetaan muun muassa seuraavan CAP-kauden (Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka) valmisteluun.
Helenius täydentää, että Maa- ja metsätalousministeriön vetämänä on aloitettu myös Kestävä ja kannattava ruokajärjestelmä -kokonaisuus. Siinä on tarkoitus määritellä, millainen ruokamaa Suomi haluaa tulevaisuudessa olla, ja miten varmistetaan pohjoinen puhdas ruoka tuleville polville ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla.
Turvallista ja puhdasta ruokaa
Suomen ruuantuotannolla menee Heleniuksen mukaan ruokaturvan näkökulmasta varsin hyvin.
- Suomessa syöty ruoka on ravintosisältönsä, eli esimerkiksi sisältämänsä energian ja proteiinin, suhteen noin 80 prosenttisesti kotimaista. Ruotsissa lukema on tipahtanut 50 prosentin paikkeille ja nyt sielläkin pyritään nostamaan omavaraisuusastetta.
Helenius myös muistuttaa, että kotimainen ruuan ehdoton etu on sen turvallisuus.
- Suomessa tuotetut tuotteet ovat turvallisia ja luotettavia, tästä hyvä esimerkki on kotimaisen ruuan salmonellattomuus. Kuluttajilla on korkea luotto omaan ruoantuotantoon, koska on hyvä ruokahallinto ja lainsäädäntö, joka ylittää monelta osin EU:n vaatimustasot. Tästä on syytä pitää kiinni.
Kohti tuotantopanosten omavaraisuutta
Se, missä Suomella on Heleniuksen mukaan parantamisen varaa, ovat tuontiriippuvaiset tuotantopanokset.
- Tämä kävi selväksi, kun Ukrainan sodan aiheuttamien pakotteiden seurauksena lannoitteiden suurmaasta Venäjältä ei voinut tuoda peltopanoksia samaan malliin.
Ratkaisuksi tilanteeseen Helenius on tutkimustyöryhmänsä kanssa ehdottanut siirtymää teknillis-kemiallisesta viljelystä teknis-ekologiseen viljelyyn.
- Tämä tarkoittaisi sitä, että kierrätysravinteista tulisi pääasiallisen tapa lannoittaa, ja keinolannoitteet toimisivat lähinnä täydennyksenä.
Kierrätysravinteiden yleisen lähde on eläinten lanta, jolla korvattaisiin siis kemianteollisuuden valmistamat lannoitteet.
-Lisäksi ravinteiden, kuten typen ja fosforin, kierrättäminen on tärkeää. Se auttaisi vähentämään riippuvuutta synteettisistä lannoitteista ja parantaisi maaperän terveyttä pitkällä aikavälillä. Tämä perustuu siihen vanhaan biologiseen typen sidontaan, jota palkokasvit pystyvät tekemään. Se korvaa kemianteollisuuden prosessin, joka tällä hetkellä toteutuu meidän typpilannotteissa ulkomailla.
Biomassoista energiaomavaraisuutta
Helenius korostaa biomassojen tehokasta käyttöä maataloudessa energiaomavaraisuuden kasvattamiseksi.
- Tämä tarkoittaa esimerkiksi maatalousjätteiden ja sivuvirtojen hyödyntämistä uusien tuotteiden ja energian lähteenä. Näin voidaan vähentää jätteen määrää ja parantaa resurssitehokkuutta.
Yksi Heleniuksen työryhmän keskeisistä ehdotuksista on hajautettu kaasulaitosten verkosto. Näissä laitoksissa voitaisiin tuottaa bioenergiaa nurmista ja lannasta ennen niiden käyttöä kierrätyslannoitteina. Tämä järjestelmä voisi kattaa suomalaisen elintarviketeollisuuden energiatarpeen ja parantaa ravinteiden kierrätystä.
- Voidaan pohtia, mitä biokaasun tuotanto ja elintarvikeketjujen omien biomassojen käyttö tarkoittaisi energiaomavaraisuudelle.
Lihalle on paikkansa
Lihakeskustelu käy aika-ajoin kuumana, varsinkin nyt kun uudet Pohjoismaiset ravitsemussuositukset julkaistiin. Helenius ei ota siihen varsinaisesti kantaa, mutta pohtii lihansyöntiä yleisesti.
Lihantuotannolle on siis paikkansa myös tulevaisuudessa. Se on merkittävä osa pohjoista ruokaturvaa.
- Täytyy todeta, että nykyiset viestit eivät ehkä tuo esiin siitä suurta arvostusta, jonka maatalousyrittäjät ansaitsevat. Nuorilla yrittäjillä on valtava ammattitaito ja sitoutuminen alaan. Tuo varmasti haasteita ja heikentää tulevaisuuden uskoa, kun koko ajan pitää kehittää ja ottaa huomioon yhä enemmän. Toivon kuitenkin, että tuottajat jaksaisivat perehtyä näihin ajan ja jaksamisensa puitteissa.