Mistä on menestyvä maatalousyrittäjä tehty?

06.10.2022 11:26

Märehtijöissä tulevaisuus-hanke.jpg

Kesä on taas paketissa. Lehdissä, sähköposteissa ja sosiaalisessa mediassa vilisee hankkeita, koulutustilaisuuksia ja pienryhmiä. Yrittäjien aika on usein kortilla ja ajankäyttöä on mietittävä tarkkaan. Kannattaako aikaa kuluttaa koulutuksissa vai antaako raaka työnteko paremmat eväät tilan menestymiseen? Millaisilla eväillä maatalousyrittäjä pärjää tulevaisuudessa?

Ammattilehtiä selaillessani silmiin osui Luken, Työtehoseuran ja Pellervon taloustutkimuksen tekemä kiinnostava tutkimus ja sen tulokset. ”Menestyvät maataloustuottajat – Smart Farmers” -hankkeessa selvitettiin maatalousyrittäjien menestymistä ja sitä selittäviä tekijöitä. Tutkimuksessa ”menestyvä tila” kuului taloudellisen kannattavuuden osalta parhaaseen viidennekseen. Lisäksi menestyvän yrittäjän piti kokea menestyneensä ja tuntea työkykynsä hyväksi. Siis kaikki, mitä suurin osa tiloista varmasti haluaisi yrittäjäurallaan saavuttaa, mutta miten menestys tehdään?

Tutkimukseen vastanneet noin 1300 tuottajaa edustivat tyypillisiä suomalaisia maatiloja eri tuotantosuunnista ja maakunnista sekä peltoalaltaan kaikenkokoisia tiloja. Kyselyn ajankohta oli ennen Ukrainan sotaa, joten tulokset olisivat voineet olla vähän erilaiset, jos kysely olisi järjestetty vasta tänä syksynä.

Tarkka taloussuunnittelu, johtaminen ja riskienhallinta avainasemassa

Tutkimuksen tuloksissa nousi esille seuraavat asiat:

  1. Johda tilaasi. Sana johtaminen voi nostaa niskavillat pystyyn. Käytännössä johtaminen on tilan töiden ja vision suunnittelua ja täytäntöönpanoa. Eli mitä seuraavaksi tehdään ja kuka tekee? Olenko se minä itse yrittäjänä, työntekijä vai ulkoistanko jonkin työn kokonaan? Miltä tila näyttää viiden tai kymmenen vuoden päästä? Myös yksinyrittäjät tarvitsevat johtamista, sillä he ovat oman yrityksensä tärkein resurssi ja myös heillä työaika on rajallinen.

    Tutkimuksen mukaan menestyvät yrittäjät seurasivat markkinoita ja tekivät sen perusteella tuotantoon markkinoiden ja kysynnän edellyttämiä muutoksia. Iso laiva toki kääntyy hitaasti, ja politiikka tuo siihen omat haasteensa, mutta tärkeintä on valmius reagoida muuttuvaan ympäristöön.

  2. Tee laskelmia tai käytä siihen ulkopuolisia ammattilaisia. Menestyvien yrittäjien tärkeimpiä tehtäviä on tarkka talouden suunnittelu, johon kuuluu yhtenä osana talousarvion tekeminen (eli budjetointi). Talouden suunnittelulla ja seurannalla saadaan tietoa, mihin rahat menevät ja paljonko tuotantoon sijoitetulle eurolle saa katetta.

    Pidä tilasi ympärillä mahdollisimman monialainen neuvonta- ja tukiverkosto, niin ammattilaisia kuin toisia maatalousalan yrittäjiä. Kysymyksien vai vaihtoehtojen tullessa esille, osaat vetää oikeasta narusta ja saat apua omalle tilallesi.

  3. Hallitse riskit. Menestyvillä yrittäjillä oli myös tutkimuksen mukaan parempi henkilö- ja riskienhallintakyky. Riskien hallintaan liittyy osaltaan myös varautuminen ennakkoon. Miten arki pyörii, jos joku sairastuu tai loukkaantuu? Entä miten selvitään, jos tilalle tulee esimerkiksi merkittävä eläintauti, iso konerikko tai tuotantopanosten hinnat nousevat merkittävästi?

Panosta itseesi ja lähde koulutuksiin

Edellä mainittuja menestyvän yrittäjän ominaisuuksia voi kehittää koulutuksissa. Märehtijöissä tulevaisuus -hankkeessa pyritään edistämään tuottajien omaa talousseurannan osaamista. Koulutuksissa lasketaan, kuinka paljon oma maitolitran tuottaminen maksaa, tai paljonko emolehmä tai lihanauta jättää katetta tilalle. Ja vielä tärkeämpää on pohtia ja analysoida, miten tähän katteeseen voit vaikuttaa. Investointien suunnittelussa korostuu myös laskelmien tekeminen. Niitä kannattaa tehdä myös useamman eri tahon toimesta.

Jatkuva oppiminen on tämän päivän perusvaatimus niille maatalousyrittäjille, jotka haluavat menestyä tulevaisuudessa. Korona-aikana peruutti kaikki tapaamiset ja koulutukset, mutta nyt voimme jatkaa siitä mihin reilu kaksi vuotta sitten jäätiin. Tarjolla on jälleen koulutuksia ajankohtaisista aiheista. Osallistu, verkostoidu ja jaa tietoa muiden yrittäjien sekä asiantuntijoiden kanssa! Nauti uusien asioiden oppimisesta ja ahaa -elämyksistä. Koulutuspäivät ovat rankkoja, mutta ne ovat hintansa väärtejä. Kaikkein viimeisempänä, muttei vähäisempänä, menestyvän yrittäjän To do-listalle tulee nostaa omasta itsestään ja hyvinvoinnista huolehtimisen, olethan yrityksen tärkein voimavara. 😊

Linkki ”Menestyvät maataloustuottajat – Smart Farmers” -hankkeen tuloksiin

Lue lisää Märehtijöissä tulevaisuus -hankkeesta