Emokarjan hankinta laitumelle rakennuskesänä

Moni tila suunnittelee parhaillaan siirtymistä emolehmätuotantoon. Karjan perustaminen kannattaa aloittaa laidunkaudella.

Tarvitsetko apua high tensile-aidan suunnitteluun?

Pyydä apua liha-asiakkuuspäälliköltäsi tai A-Kaupalta, jos tarvitset apua high tensile-aitaustarvikkeiden tilaukseen ja aitaussuunnitelman tekoon. Suunnittelu onnistuu joutuisasti, jos alueesta on ilmakuva ja tiedossa on veräjien sekä kulmien lukumäärät, mahdolliset maaston kohoumat, ja aidan kokonaispituus sekä aitaan tulevien lankojen määrä.

Ennakointi ja joustavuus auttavat karjan perustamisessa

Useimmat rakennukset valmistuvat vuoden lopulla, jolloin voi olla vaikea löytää sopivaa määrää eläimiä karjan perustamiseksi. Kaikkia eläimiä ei yleensä saa ostettua tiineinä vaan osa on hankittava vieroitettuina vasikoina tai kesän kynnyksellä astutusikäisinä hiehoina. Jos rakentajalla olisi laidun perustettuna ja laidunaidat rakennettuna, astutusikäisiä hiehoja tai emoja voisi ottaa jo laitumelle rakennuskesänä.  Vaikka eläimet joutuisivat odottamaan syksyllä pidempään ulkona rakennuksen valmistumista, on se huomattavasti helpompaa kuin ottaa ne vastaan ”pihalle” uusina eläiminä syksyn pimeällä siinä vaiheessa, kun eläinten myyjällä loppuu tilat niiden pitelemiseen. Ostajalla saattaa olla mahdollisuus myös ennakoida jo edellisenä syksynä ostamalla siitoslehmävasikoita vanhoihin tiloihin ja päästää ne laitumelle sonnin kanssa seuraavana kesänä. Siitoseläintilaus kannattaa jättää hyvissä ajoin käyttäen Atria Tuottajien ns. Tuottajan työpöydältä löytyvää tilauslomaketta.

ARehu paalihakki ja ch emot Suomessa.jpgKun pihatto on valmis, on mukava päästää sisälle ensimmäiset jo tutuksi tulleet eläimet omalta laitumelta. Paalihäkki tuo monenlaisia joustomahdollisuuksia ja se kuuluu ensimmäisiin hankintoihin.

Tilaa paalihäkki tästä 

Aita rakennettava kestävästi

Kestävistä ympärysaidoista on pitkäikäinen hyöty karjatilalle. Jos eläimet on otettava vastaan laitumelle, on aidan oltava erityisen hyvin rakennettu ja suunniteltu, mutta myös syötävää on oltava riittävästi. Kestävät aidat vähentävät riskiä ja varsinkin ihmisen stressiä eläinten karkaamisesta. Pääsääntöisesti uudet eläimet suositellaan otettavan vastaan rakennuksiin, jotta ne voivat solmia turvallisesti kontaktin uusiin ihmisiin ja olosuhteisiin. Eläimiin on hoitajan oltava kontaktissa joka päivä jalkautuen niiden pariin, jotta luottamuksellinen suhde syntyy. Samalla tulee valvottua astujasonnin työn tuloksia

Aidan voi rakentaa etukäteen

A-Rehun perinteinen laidunkampanja päättyy joka vuosi toukokuun lopussa. Kampanjahinnat ovat voimassa siihen mennessä tehtyihin aitaustarviketilauksiin, joten kannattaa suunnitella loppuvuoden aidantekotarpeet hyvissä ajoin. Valikoimassa on kaikki tarpeellinen kestävän ympärysaidan tekoon, mutta myös käteviä apuvälineitä tehokkaaseen lohko- tai kaistasyöttöön. Verkkokaupasta voit hankkia kaiken kätevästi, mutta jos haluat saada kokonaiskuvan aitaustarvikkeista, kannattaa ladata ensin Laidunopas, joka on julkaistu erikseen maito- ja emolehmätilan tarpeisiin.

Liha-asiakkuuspäälliköiden yhteystiedot 

A-Kaupan yhteystiedot

Tutustu ja tilaa tarvikkeet verkkokaupastamme

Kirjoittaja

Vehkaoja Susanna

Kehityspäällikkö

Vehkaoja Susanna

040 750 5167

Luomu- ja emolehmätilat, siitoseläinvälitys (liharotuiset)