Toimitusjohtaja Reijo Flink: "Olemme kyenneet luomaan koko maahan yhtenäisen toimintamallin ja kulttuurin"

”Atrialaisen perhetilan kilpailukyky ja jatkuva kehittyminen.” Tähän yksinkertaiseen lauseeseen kiteytyy A-Tuottajien toiminnan tarkoitus ja päämäärä. On kiteytynyt jo 20 vuotta.

A-Tuottajat on ainoa koko Suomen alueella ”Hangosta Utsjoelle” lihanhankintaa ja alkutuotannon kehitystyötä tekevä yhtiö. Olemme volyymiltaan suurin niin sian- kuin naudanhankinnassa. Lisäksi meillä on palveluksessamme poikkeuksellisen ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilöstö. Näihin vahvuuksiin nojaten näen yhtiön tulevaisuuden erittäin vakaana ja kasvun mahdollisuudet hyvänä.

Yhtiöllä on alkutuotannon päässä laaja ja hyvin ammattitaitoinen tuottajakunta. Ja hankinnan jälkeen lihan teollisessa jalostuksessa ja markkinoinnissa on maan suurin alan yritys Atria. Lisäksi A-Tuottajien toimintaa monipuolistaa samaan konserniin kuuluva A-Rehu Oy.

Tämä yhteys antaa poikkeuksellisen suuret edellytykset kehittää yhteistyötilojen ja A-Tuottajien toimintaa tulevien vuosikymmenien haasteisiin.  

Jos on A-Tuottajilla haasteensa ja kipukohtansa tulevaisuudessa, on niitä toki ollut myös menneisyydessä.

Suurimmat kipukohdat kohdattiin varmasti toiminnan ensimmäisten vuosien aikana, kun piti hioa ja sovittaa yhteen eri osuuskuntien pitkäaikaiset ja osin erilaiset toimintatavat. Myös henkilöstöä on matkan varrella jouduttu vähentämään.

Merkittäviä kipukohtia ovat olleet myös teurastamoiden lopetukset ja teurastamotoiminnan keskittäminen. Se on iskenyt vahvasti tuottajien ja osin niillä alueilla toimineiden toimihenkilöiden sekä luottamushenkilöiden sydämiin. Toimet ovat kustannusjahdin ja teknisen kehityksen vuoksi olleet välttämättömiä, mutta ovat olleet ajallaan hyvin kipeitä asioita.

Myös iso ja laaja toiminta-alue tuo toisinaan omia haasteita, mutta ne ovat kuitenkin olleet helpommin käsiteltäviä, kun päämäärä on yhteinen.

Suuria edelläkävijöitä olemme ehdottomasti olleet siinä, että olemme kyenneet luomaan koko maahan yhtenäisen toimintamallin ja kulttuurin. Samoin olemme voineet tehdä hallinnollisia päätöksiä yhden hallituspöydän äärellä. Se on suoraviivaistanut toimintaa ja tehnyt päätöksenteosta nopeaa ja tehokasta. Lisäksi hyvän kehitystyömme tulokset on voitu viedä maan kaikille alueille ja olemme voineet antaa parasta tietämystämme kaikille tiloille asuinpaikasta ja koosta riippumatta.”

Reijo Flink, toimitusjohtaja, A-Tuottajat Oy ja A-Rehu Oy

Reijo_Flink.jpg