"Maataloudessa ainoa pysyvä asia on muutos"

Raimo ja Lasse

Lasse Åberg ja Raimo Murtoniemi ovat molemmat työskennelleet Atrian alkutuotannossa vuodesta 1980. He ovat nähneet suomalaista alkutuotantoa ennen ja jälkeen yhteisen lihanhankintayhtiön perustamisen.

– Suuri saavutus oli se, että yhteistyö osuuskuntien kanssa pääsi alkuun ja yhdistettiin voimat. Kyllä se minun mielestäni järkeisti kaikkea työtä mitä tehtiin, Lasse Åberg pohtii. Hän toimii nykyään A-Rehun myyntijohtajana.

Raimo Murtoniemi työskentelee asiakkuuspäällikkönä Atria Nauta-ketjussa. Hän teki uransa alussa rohkean päätöksen.

– Minä aloitin työt Itikanmäen tehtaalla ja jo puolen vuoden päästä silloinen hankintajohtaja soitti, että Vimpelissä alkaisi huomenna hommat. Otin ja muutin Vimpeliin ja siitä asti olen saanut työskennellä lihanhankinnan parissa. Uusi yhtiö ei sinällään muuttanut elämää – työkaverit ja pomot pysyivät samoina, Murtoniemi kertoo.

–  Se on kuitenkin ollut selvää maataloudessa, että ainoa pysyvä asia on muutos, Murtoniemi toteaa.

– Atrialainen alkutuotanto on laadukasta. Tuottajien kate tuotetusta lihakilosta on pieni, minkä vuoksi on tärkeä olla viljelijän tukena tuotannossa. Meillä on myös erittäin hyvät mittarit tuotannon seurantaan, ne auttavat tuotannon kehittämisessä, Murtoniemi sanoo.

Åbergia motivoi muutos, mikä luo itselle kiinnostavan työympäristön.

- Genetiikka, rehustuksen kehittyminen sekä toki atk:n mukaantulo ovat viime vuosikymmenten suuret muuttujat. Olemme oppineet hyödyntämään näitä, minkä seurauksena olemme nykytilanteessa: olemme edelläkävijöitä ja suunnannäyttäjiä.

– Tässä ajassa taloudellinen seuranta on lisääntynyt. Kuluttajien ja ympäristöasioiden asettamat vaatimukset haastavat meitä alkutuotannossa myös tulevaisuudessa. Kehitämme koko ajan toimintaamme ja esimerkiksi hiilijalanjälkilaskelmat ovat tästä hyvä osoitus, Åberg kertoo.