Ylihuhtalan tila 4/2020

01.12.2020 15:55

Ylihuhtalan tilalla kanaloiden tyhjennysten jälkeen otettiin hieman vapaata ja suunniteltiin tulevan kesän projektia

Ylihuhtalan tilalla 9.11. - 15.11. 

MAANANTAI
Sää: pihat ja tiet mustassa jäässä pakkasyön jälkeisenä aamuna. 

Nykyinen lintuerä on asustanut kasvatushalleissa nyt viitisen viikkoa. Kasvatuskierron osalta tämä tarkoittaa lastausrupeamaa ja päivä alkaakin lastaukseen valmistautumisella. Ensimmäisenä aamun lastausvuorossa on vanhemman kasvatushallin kahdesta osastosta toinen ja myöhemmin illalla lastaus jatkuu uudemmassa hallissa. Näin ollen toisen puolikkaan lastaus vanhasta hallista jää yöhommiksi. Kurottajaan hankitut uudet piikit toimittivat hyvin virkaansa lastauksissa.

Kotitoimistolla alkoi puolilta päivin Teamsin välityksellä Viljelyakatemia, jota A-Rehu ja A-Tuottajat luotsaa loistavilla asiantuntijaluennoilla. Joka osiossa on, ainakin tähän saakka ollut mukana myös aktiiviviljelijän puheenvuoro. Miesväen ollessa lastauspuuhissa täytyi Eija-Liisan kahmia päällimmäinen tieto ja välittää tämä myös miesväelle. Onneksi tallennettu webinaari pelastaa näissä tilanteissa, jos osa väestä ei töiden vuoksi ehdi Viljelyakatemian aikaan kuulolle. Todella hyvää tietoa saa tuolta Viljelyakatemiasta, kiitos tiimin väelle.

Ylihuhtala_Viljelyakatemia

TIISTAI
Sää: kirkas pakkasaamu

Lastaukset jatkuivat yli yön kurottajakuskia välissä vaihtaen. Kuskin ohjaksissa vaihtelivat Eikka ja Joonas.  Aamulla lastauksen päätyttyä myös Tuomas liittyi hallien putsausoperaatioon pesureita varten. Periaatteessa Tuomaksella huilaustauko rekkahommista, mutta useasti vapaalla ollessaan (lue: lähes aina) täältä markilta hänet löytää joko jonkun koneen korjaus-/huoltohommista tai kaivinkone- yms. työmaalta. Ja tästähän ei voi kun tykätä :). 

Ylihuhtala_lastaus

Lastausrupeaman jälkeen oli nälkäisten miesten aika nauttia aamupala, jonka jälkeen hallien tyhjäysaskareet jatkuivat kuivalannan ajamisella pois halleista.

Myöhemmin päivällä alkoi kökkä kylän vesihuoltoyhtiön remonttiin liittyen. Remontin yhteydessä tilan kasvatushallit liitettiin kaupungin varavesijärjestelmään. Tämän myötä halleihin on olemassa nyt varajärjestelmä myös veden suhteen. Varavesijärjestelmä on ollut koko syksyn projektina, jonka kaivamista aloitettiin jo aiemmin syksyllä. Sähkökatkojen sattuessa varajärjestelmänä toimii kanalan kiinteä varavoimala/aggrekaatti. Halleja lämmittää Ala-Talkkarin hakelämpölaitos, ja varalla molemmissa halleissa öljylämmitysjärjestelmä.

Ylihuhtala_vesiputki

KESKIVIIKKO
Sää: harmaa tihkusateinen päivä

Keskiviikkona halleissa jatkui kuivalannan ajo. Avuksi saapui myös Arimo naapurista ajamaan yhtä traktoria. Arimo ajaa myös ammatikseen rekkaa, joten ´sopivasti´ sattui vapaaviikko :). Arvostettava juttu, että naapurustosta löytyy innokasta ja auttavaa porukkaa. Lanta ajettiin tällä kertaa tilan lähistöllä olevalle pellolle odottamaan kevään levitystä. Tähän aikaan lannanlevitys on kiellettyä.  Lannanajon jälkeen luonnollisesti konekaluston pesut ja puunaukset.

Lisäksi päivään sisältyi hallien isojen ovien huoltoa ja korjauksia. Taukojen aikana yritetään ennakoida tulevat korjaustoimenpiteet, mutta koskaanhan se ei niin mene, etteikö joku laakerivika tms. yllätä, ja yleensä  juuri silloin kun sitä vähiten toivoisi. Mutta mentävä on kun puhelin piippaa hälytyksen. Odottamaan ei voi jäädä kun on linnut sisällä. Rutiinit tilalla toistavat itseään joka erällä. Rutiineihin tulee myös ”sattumia” lukuisasti mukaan, joita ei ennalta voi tietää. Toki sattumiin pitää osata varautua ja hallita tilanteet, kuten laiterikot, lintuparvien erilaisuus ja erityisesti erän alkuun lähtö. Viime erän aikana esim. ruokkijan laakereita oli hajonnut ja myös poistoilmapuhaltimet tarvitsivat hieman huoltoa.

TORSTAI
Sää: tihkusateinen päivä

Vaikka takana oli taas rakennuskesä ja isäntäparina aina vannomme, että meidän isännyys- ja emännyysaikana sitten emme rakennuta enää edes koirankoppia, niin jälleen löydämme itsemme suunnittelemassa ensi vuodelle uutta projektia. Toki tällä kertaa kyseessä on ”vain” uuden katetun lantalan teko, mutta eipä sekään itsestään valmiiksi tule ja vaatiihan senkin suunnittelu toimistotöitä.

Ylihuhtala_lintuauto

PERJANTAI
Sää: pilvinen

Kun hallit ovat tyhjät, tarkoittaa se isäntäparille mahdollisuutta pieneen irtiottoon arjesta. Tällä kertaa isäntäpari karkasi omille teilleen muutamaksi päiväksi ja nuoriso jäi pitämään huushollia pystyssä. Myös pesurit ovat parin päivän ajan olleet halleilla työn touhussa. Nuorison ilta vierähti tyttärien osalta harrastuksissa ja kavereiden luona. Vävyt Joonas ja Tuomas huolehtivat, että pajalla kuhinaa riittää. Tällä kertaa pojilla työlistalla oli pakettiauton ruuvausta ja tyttärien setämiehen auton korjausta. Olipa pajalle seuraksi saapunut myös nuorison kaveripariskunta ja hommat jatkuivat kuulemma yli puolenyön.

LAUANTAI
Sää: rapakeli

Lauantaiaamu; nuoriso päinsä kotomarkilla ja ei tarvetta aamukierrokselle. Kummallinen yhtälö kuulemma nuorison mukaan. Kiva juttu, että saivat nauttia kiireettömästä viikonloppuaamusta ja keskittyä omiin ”pajaprojekteihinsa”. Nuoret olivat käyttäneet tilaisuutensa hyväksi ja kutsuneet muutamat ystävänsä illaksi kylään pitsailtaan ja saunomaan. Kuulemma kämppä tyhjä, eli käty-bileet ;) hmmm…

Ylihuhtala_kanapaketti

Helsingin päässä lapsenlapsi oli bongannut kaupasta paapan kasvattamaa kanaa

SUNNUNTAI 
Sää: rapakeli

Sunnuntaina isäntäpari kotiutui menoiltaan. Koska lintuja tosiaan ei nyt ole niin tämä sunnuntai oli pyhitetty täysin lepopäiväksi. Taisipa nuorta porukkaa hieman väsyttää edeltävä saunailta ;). Sunnuntaiaamuun herättyään olivat nuoret suunnanneet tilan vanhalle parille, eli mummalle ja paapalle päiväkahville. Tytöt olivat täyttäneet mummalle lahjaksi annettua isoäiti-kirjaa, johon on tarkoitus kirjoitella tarinoita isoäidin, eli mumman elämästä. Mukavaa, kun jää jälkipolville muisteluita ja hienoa, kun lapsenlapset itse haastattelevat mummoaan.

 

Ylihuhtalan perhetila, Kauhava
Yrittäjät: Eino ja Eija-Liisa Huhtala

Tuotantosuunta: Broilerinkasvatus, lisäksi tilalla viljellään pääasiassa vehnää, joka syötetään omille linnuille. Viljelykierrossa myös ohra ja rehuherne.
Perustettu: v. 1860
Eläimiä tilalla: 80 000
Muuta erityistä: kolme aikuista tytärtä, jotka asuvat muualla
, sekä vävyt jotka auttavat tilan töissä tarpeen mukaan.

Lue täältä kaikki Viikko tilalla -tarinat