Pirkolan tila 4/2022

08.12.2022 16:01

Vaa’at laitetaan tilaukseen

Illat hämärtyvät, mutta possuja tulee ja lähtee Pirkolan tilalta tuttuun tapaan. Yrittäjät päätyivät viikon aikana pohtimaan toiminnan kehittämistä, tutustumaan uuteen tekniikkaan, remontoimaan sekä tekemään uusia varustehankintoja. Tulevan kevään valmisteluja jatketaan pelloilla, kunnes loputkin työkoneet on laitettava talviteloille. 

Pirkolan tilalla 17. – 23.10.2022

MAANANTAI

Tomppa meni heti aamusta ottamaan possuja vastaan. Viikonloppuna oltiin pitkästä aikaa lomalla, ja valmiiksi puruteltu osasto oli mukava yllätys. Eli aamun ohjelmassa oli myös viikon ensimmäinen teuraskuorma. Yksi osasto lähti tyhjäksi.

Lapsilla on maanantaisin myöhäisempi aamu, joten loppuväki tuli aamusikalaan vähän jäljestä. Peruskierroksen lisäksi aamulla tulleet possut piti lajitella ja merkitä koneelle sekä osastokirjanpitoon. Tyhjentyneelle osastolle laitettiin kastelijat päälle ja osasto likoamaan.

Sikalan jälkeen yhden traktorin pesu. Sen osalta on tämän syksyn hommat tehty. Oli hyvä aika pestä myös toimiston ikkunat kesän pölyistä puhtaaksi. Siinä ohessa lääkekirjapidon merkkausta Sikavaan.

Syksyisin siirretään sikaloiden säiliöihin kertyneet lietteet peltojen lähellä oleviin etäsäiliöihin valmiiksi odottamaan seuraavaa kevättä. Viikonlopun aikana oli uuden puolen säiliö saatu jo tyhjäksi, mutta vanhalla puolella oli vielä jonkun verran ajettavaa. Kahdella lietekärryllä siirtoajo käy aika nopsaan.

Iltasella vielä tarkastuskierros sikalassa.

atria_sikatila_pirkolan_tila_4_2022.jpg

TIISTAI

Aamun sikalakierros. Tiistaisin ohjelmaan kuuluu myös teuraiden laskenta ja teurasilmoitus. Uudella puolella pestiin maanantaina tyhjentynyt osasto. Pihan puolella pesuvuorossa olivat lietekärryt.

Tomppa pakkaili ja lähetti syksyn viljanäytteitä A-Rehulle vilja-analyysejä varten. Satoakin tuli ihan mukavasti. Kylvössä oli pääosin ohraa, lisäksi vehnää ja kauraa.

Syksyisin, puintien ja syysmuokkausten jälkeen, pelloilla tehdään vielä monenlaisia tulevaa työtä helpottavia ja pellon kuntoa parantavia toimia. Niemispäässä keväällä salaojitetulla pellolla on nyt tasauslanauksen aika. Pellon pinnanmuotoilulla voidaan entisestään parantaa peltojen vesitaloutta.

Viime viikolla salaojituksen jälkeen hajonnut kaivinkone saatiin klenkattua toiseen päähän peltoa odottamaan kuonakuormaa saapuvaksi. Vielä sillä lastaa kuormia, vaikka liikkuminen ei oikein onnistu.

atria_sikatila_pirkolan_tila_4_2022_2.jpg

KESKIVIIKKO

Sikalan aamukierrosten päätteeksi leimattiin tänään iltapäivällä lähtevät teuraat. Saimme pitkästä aikaa vierailijan käymään, kun Atrian uusi aluepäällikkö Kim Tarvonen tuli tutustumaan tilaan. Asiaa riitti kahvien ja lounaan lomassa moneksi tunniksi. Päällimmäisenä asiana mieleen jäi teuraiden punnitseminen. Sitä ei meidän tilalla ole vielä tehty, ja siinä on meillä selvä kehityksen paikka. Juttutuokion jälkeen tultiin siihen tulokseen, että vaa’at laitetaan tilaukseen. Varmasti vie aikaa, että punnitus alkaa sujumaan sukkelasti, mutta ainakin Kimin mukaan tulokset ovat vaivan väärti.

Kun Kim oli tekemässä lähtöä, teuraskuski ilmoitti olevansa tulossa. Useammalla osastolla oli harvennusta, ja yksi osasto meni tyhjäksi. Yhteensä lähti 255 sikaa. Lastauksen jälkeen käytävien pesu ja myytyjen teuraiden merkitseminen ruokkijalle. Tyhjä osasto laitettiin likoamaan.

Illalla vielä eilen pestyn lietekärryn rasvausta. Lanauksessa käytettyyn traktoriin oli tullut remonttia, joten huomista aamua varten valjastettiin eri kone valmiiksi lanan eteen.

atria_sikatila_pirkolan_tila_4_2022_3.jpg

TORSTAI

Sikaloissa taas peruskierros. Eli kuivikkeiden ja virikkeiden jako ja sottaisten karsinoiden siivous. Olosuhteiden, ruokinnan ja possujen tarkkailua sekä tarvittaessa kipeiden lääkintää. Uudella puolella sai tänään kaksi possua lääkettä. Syy lääkitsemisen tarpeelle oli kipeä jalka. Vanhalla puolella pestiin toinen tällä viikolla tyhjentynyt osasto.

Aamukierroksen jälkeen laskujen maksua ja toimistotöitä. Kyntöauralle tehtiin nopsa pesu. Sekin on nyt valmis talviteloille. Niemispäässä pellon tasauksen lisäksi huuhdeltiin tänään salaojia. Illalla käytiin vielä paikallisen MTK:n tuottajaillassa. Siellä kuultiin muun muassa kunnan maataloustyöryhmän toimista ja tulevasta maatilojen varautumiskoulutuksesta.

atria_sikatila_pirkolan_tila_4_2022_4.jpg

PERJANTAI

Aamusikaloiden jälkeen suunnattiin porukalla Ylivieskaan traktorien koeajopäiville. Mukava pitää tietonsa ajan tasalla uusimman tekniikan osalta ja päästä vielä kokeilemaan uusia malleja.

Käytiin myös yhdellä tilalla katsomassa kultivaattoria. Meidän seudulla on pitkään luotettu perinteiseen kyntöön, eikä kultivoinnista ole paljoa kokemuksia. Joitakin vuosia tilalla tehtiin suorakylvöä, mutta satotasot alkoivat vaivihkaa laskea ja palattiin takaisin perinteisempiin menetelmiin. Lähiaikojen suunnitelmissa olisi ottaa kultivointi osaksi tilan maanmuokkausmenetelmiä. Tulevaisuudessa yhä enemmän peltoa tulee jättää kasvipeitteiseksi syksyllä, ja se taas lisää muokkaustarvetta muutenkin kiireiseen kevätaikaan.

Samalla reissulla haettiin vielä suodattimia yhden traktorin öljynvaihtoa varten sekä rikkinäiseen traktoriin varaosat. Ostettiin myös uudet työvalot vanhempaan isoon traktoriin, jotta näkee hyvin tasailla peltoa hämärässäkin.

Illalla vielä asennettiin uudet työvalot paikoilleen, ja lapset pelailivat pleikkarilla toimistolla. 

atria_sikatila_pirkolan_tila_4_2022_5.jpg

LAUANTAI

Aamusikala, vanhalla puolella tyhjän osaston karsinoiden aitojen remonttia. Väliaitojen muoviset kulmalistat olivat muutamassa karsinassa haljenneet jo vaihtokuntoon. Tilalle laitettiin uudet ruostumattomasta teräksestä. Nyt pitäisi kestää loputtomiin. Lisää samanlaisia osia täytyy hommata varalle, tilausta varten mittailtiin ja laskeskeltiin tarvetta.

Remontin jälkeen tyhjän osaston desinfiointi. Desinfioinnin jälkeen osasto saa kuivua kunnolla.

Maanantaina pestyyn traktoriin vaihdettiin öljyt. Illalla tehtiin herkullisia possupihvejä tikkuperunoilla ja salaatilla. Kaikki tietenkin kotimaista. Iltasikalan ja iltatallin jälkeen sauna ja illan tv-ohjelmia.

atria_sikatila_pirkolan_tila_4_2022_6.jpg

SUNNUNTAI

Aamusikala. Desinfioitu osasto laitettiin valmiiksi huomisia porsaita varten: reilusti puruja ja kasa olkia jokaiseen karsinaan.

Iltapäivällä niittykämpällä puusavottaa. Puintien aikaan huomattiin, että kämpän vieressä olleeseen isoon kuuseen oli iskenyt salama ja puusta oli irronnut isoja säleitä. Syksyn tuulia puu ei enää kestänyt, ja se oli kaatunut kämpän viereen. Kuusi pienittiin, karsittiin ja kerättiin oksat pois. Nyt on kämpälläkin reilusti polttopuita makkaranpaistoretkiä varten.

Yrittäjäystävien kanssa istahdettiin iltasella hallilla vielä kahveille ja aikaa vierähti äkkiä tovi poristessa maailman menosta.

Lapsilla on alkanut syysloma. Ensi viikolle koitetaan töiden lomaan keksiä jotain pientä hauskaa yhteistä tekemistä. 

atria_sikatila_pirkolan_tila_4_2022_7.jpg

 

ASIANTUNTIJAN SILMIN: Vuorovaikutus ja kehitysmyönteisyys näkyvät tuloksissa

Pirkolan tila on tullut vuosien myötä myös minulle tutuksi, vaikka eniten teenkin töitä verkoston emakkotilan kanssa. Avoin vuorovaikutus verkoston sisällä on niin lihasikalan kuin emakkotilan kehityksen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Myös emakkotilalla tulee tietää, miten porsaat lihasikalassa menestyvät, jotta osataan ohjata kehityksen painopisteitä oikein. Ketjussa, johon Pirkolan tila kuuluu, sekä vuorovaikutus kuten myös tulokset ovat erittäin hyviä.

Pirkolan tilan väki on hyvin avointa kehitykselle ja uusille ideoille, ja he myös seuraavat aktiivisesti alan kehitystä sekä tekniikan että toiminnan osalta. Itseäni on erityisesti ilahduttanut se asenne, miten uusiin asioihin suhtaudutaan. Uudet asiat ja hankintaideat he ottavat avoimesti vastaan, ja sen jälkeen harkitsevat ja laskevat, mitä se heillä tarkoittaa, mitä se vaatii ja mitä se antaa. Näiden perusteella onkin sitten hyvä päättää, mitä tehdään. Hylätäänkö idea vai lähdetäänkö sovittamaan sitä omalle tilalle? Pirkolan tilalla on pyritty kehittämään tilakokonaisuutta sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Tämä suunnitelmallinen kehittäminen ja panostus näkyy sekä sikalan että peltoviljelyn puolella hyvänä tuottavuutena ja toimivuutena.

Toinen tilaa kuvaava asia on se, että sikalan työt ja merkinnät ovat hyvin systematisoituja. Esimerkiksi huonekohtaisten merkintöjen osalta on hyvin suunniteltu, minne merkataan mitäkin, niin että kaikki tietävät, mitä on tehty. Samoin työvaiheet ovat hyvin mietittyjä. Se onkin tärkeää, sillä tilan töitä hoitaa useampi henkilö.

Övermark Marko

Tuotannon kehitys

Övermark Marko

040 579 0110

Asiakkuuspäällikkö

 

Pirkolan tila, Pyhäjoki
Yrittäjät: Lea ja Juha Pirkola, Anniina ja Tomi Pirkola

Tuotantosuunta: Sianlihantuotanto

Perustettu: Tila ollut suvussa vuodesta 1723. Sianlihantuotanto alkoi 1970-luvulla. Sukupolvenvaihdos tilalla tehtiin vuonna 2018.

Eläimiä: 3700 lihasikapaikkaa. Vanhempi sikala 1300 paikkaa. Uudempi sikala 2400 paikkaa. Kotona kissoja, koira ja pari hevosta

Muuta: Peltoa viljelyssä 400ha. Rehuviljan viljelyä sikojen ruoaksi.

Lue tilan edellinen viikko tilalla -tarina täältä