Pig Hill 2/2021

11.06.2021 10:55

Pig Hillin viikko sisälsi sikalatöiden lisäksi toukotöitä sekä perunan istutusta

MAANANTAI

Hei ja tervetuloa takaisin Pig Hilliin! Täällä on työ alkanut tuottaa tulosta, ja toistuvat rutiinitoiminnot ovat alkaneet sujua hienosti. Tänään olemme vieroittaneet porsaita. On mielenkiintoista nähdä, miten viimeisin porsasryhmä on kasvanut imetyksen aikana, kun ne käytetään vaa’alla. Kasvatusosastot puhdistettiin ja desinfioitiin viime viikolla, joten uudet tulokkaat voivat muuttaa sinne. Porsaat tarvitsevat lämmintä ja kuivaa ja runsaasti pahnoja viihtyäkseen.

Kotitilan toukotyöt ovat käynnissä, mutta viime viikkojen sade muutti varhaiset ja suotuisat toukotyöt myöhäisiksi ja kehnoiksi. Tällä hetkellä ei ole kylvetty edes puolta alueen maa-alasta. Pig Hill ostaa kaikki viljansa, joten toivomme, että toimittajamme onnistuvat saamaan hyvän sadon.

PigHill1.jpg


TIISTAI

Nyt tulee taas kaunis sää! Toukotyöt pääsevät pian vauhtiin, koska jo aamulla ulkona pystyi aistimaan lämpimien tuulten tulon. Pensalan kotitilalla kasvatamme viljaa ja perunoita. Kylvö ja perunanistutus ovat käynnissä.

Pig Hillissä käydään läpi tiistain rutiinia: porsitusosasto pestään, myytävät porsaat merkitään ja olkia levitellään, jotta kaikki siat viihtyvät hyvässä ja miellyttävässä ympäristössä.


KESKIVIIKKO

Tänään tulee välitysauto. Auto tulee kello 6.30, joten aamulla on herättävä aikaisin, jotta kuljettaja ei joudu odottamaan. Porsaat toimitetaan Monåhon yhdelle osaomistajista. Sitten alkaa liotus, ja aamurutiinit jatkuvat. Osasto voidaan pestä myöhemmin päivällä.

PigHill2.jpg


TORSTAI

Tänään meillä vieraili kehittäjä, joka auttaa meitä alkuun tuotannossa. Tiivis yhteydenpito asiantuntijoiden kanssa on tärkeää, jotta kokemuksista ja ongelmista voidaan keskustella ja siten parantaa ja kehittää tuotantoa. On tärkeää pysyä ajan tasalla.

Kotona Pensalassa oli perunan istutusvuoro. Olemme palkanneet urakoitsijan, joka hoitaa perunan istutuksen ja noston. Yhteistyö on sujunut erittäin hyvin.


PERJANTAI

Tänään testaamme, mitkä emakot ovat tiineenä. Siitä voimme myöhemmin laskea, kuinka suuria ryhmiä meillä on yhteensä. Aluksi on aina hankalaa saada oikeankokoisia ryhmiä, mutta tällä hetkellä olemme tyytyväisiä ryhmäkokoihin.

Pensalassa jatketaan kylvötöitä, kun perunat on saatu maahan. Vehnän ehdimme kylvää ennen sateita, joten nyt on jäljellä vain ohra, joka on sianrehun tärkein ainesosa. 

Kiitos mielenkiinnostanne. Me Pig Hillistä toivotamme teille kaikille oikein mukavaa ja lämmintä kesää!

PigHill3.jpg

 

Pig Hill Ab, Uusikaarlepyy
Yrittäjät: Sebastian Pott, Tobias Wik, Arttu Flén, Robert Flén, Erik Nybäck ja Peter Nybäck
Tuotantosuunta: Sikatalous
Perustettu: 2019 (tuotannon aloitus: lokakuu 2020)
Eläinten määrä: 550 emakkoa

 

LUE TILAN EDELLINEN VIIKKO TILALLA -TARINA TÄÄLTÄ