Mäentaustan tila 2/2020

29.05.2020 13:40

Vasikoille tuttia ja appeen tekoa 

Työt Mäentaustan tilalla etenivät koronatilanteesta huolimatta normaalia latua vasikoita, sonneja, ruokintakäytäviä, työkoneita ja omaa kuntoa huoltaessa. Toivottavasti kesällä onnistuu jo perheen yhteinen mökkireissukin.  

Mäentaustan tilalla 13.–19.4. 

MAANANTAI
Sää: Aamulla aurinkoista, loppupäivän satoi kaikkea mahdollista

Pekka on ollut tammikuusta lähtien sairauslomalla lonkkaleikkauksen vuoksi, joten tilalla on lomittaja sijaisapunaPekka aloitti vuoden alussa agrologiopinnot Tarvaalassa, ja sairausloma onkin kulunut koulun parissa. Lisäksi Iidan avopuolisolla Teemulla alkoi seitsemän kuukauden opintovapaa, joten Teemu on päivittäin mukana tilan töissä. 

Alkuviikon lomittajana oli Lasse, joka tekee tilalla myös urakointia. Lomittajien työtehtäviin kuuluu appeen teko, sekä A- ja B-pihattojen päivittäinen olkikuivitus. Appeen teon ja kuivituksen lisäksi tilan päivittäisiin töihin kuuluvat vesikuppien putsaus ja appeiden auraus aamuisin, päivällä, iltapäivällä ja illalla. Eija hoitaa auraukset ja sonnien katsomisen iltapäivisin ja iltaisin.  

Maanantaina Eijalla oli vapaapäivä, joka kului ensimmäisiä maanäytteitä pakatessa, lenkillä ja soitellessa perheen nuorimmaiselle ja esikoiselle sekä Pekan isosiskolle.  

Iida suunnitteli lannanajot tulevalle viikolle ja hoiti vasikat, joita tuli viime viikon lopulla 22. Vasikoiden hoitoon kuuluu päivittäin uuden juoman teko, kuumeen mittaaminen niiltä, jotka vaikuttavat vähänkin kipeiltä ja kaikkien voinnin tarkkailu silmämääräisesti.  

Lisäksi Iida ajoi D-pihaton ruokintakäytävän ja makuupuolen tyhjiksi. Ruokintakäytävät ajetaan jokaisesta pihatosta kolmen-neljän päivän välein, ja niihin ajetaan lopuksi hiekkaa, jotta sonnien jalat eivät luistaisiD- ja C-pihattojen (C-pihatossa on kaksi puolta) makuupuolet ajetaan tyhjiksi kahdeksan päivän välein, ja niissä käytetään kuivikkeena turvetta. Ajot tehdään pyöräkuormaajalla. 

Teemu huolsi kylvökonetta aamupäivän, mutta iltapäivä meni Iidalla ja Teemulla loppujen maanäytteiden (29 näytettä) ottamisessa. 

maanäytteet.jpg

TIISTAI
Sää: Sateista ja harmaata

Arkiaamut alkavat aina Pekan tekemällä aamupalalla 7.30. Maanantaiaamuisin suunnitellaan tulevaa viikkoa yhdessä, mutta koska eilen oli vielä pääsiäinen, aloitettiin arkiviikko virallisesti vasta tiistaina. Juhlapyhät pyritään pitämään melko kiireettöminä töiden osalta, jotta arkeen tulisi välillä taukoja.  

aamukahvi.jpg

Eija ja Pekka veivät Casen Poriin ilmastointihuoltoon heti aamulla. Iida ajoi A- ja B-pihattojen ruokintakäytävät sekä lisäsi vasikoiden ulkotarhaan kuorikatetta ja siivosi pihaa pyöräkuormaajalla. Muuten aamupäivä kului vasikoita hoitaessa. Muutaman vasikan juomisessa oli hankaluuksia, mutta kaikki suostuivat lopulta juomaan.  

Iltapäivä Iidalla ja Teemulla meni paikallisessa rengasliikkeessä, koska Massikkaan tarvittiin uudet eturenkaat ja Iidan autoon uudet kesärenkaat. Eija puolestaan kävi läpi teuraaksi lähtevien sonnien korvamerkkejä ja merkkasi ylös, missä karsinassa kukakin on. Lisäksi hän lajitteli lähtevien sonnien kortit valmiiksi karsinoittain, jotta hakupäivänä kaikki sujuisi helposti. 

Teemu ja Teemun isä, Make, korjailivat ja vaihtoivat kylvökoneen kuluneimpia osia.  

Illalla Eija kävi ystävänsä kanssa kävelyllä. Iida ja Teemu kävivät myös kävelyllä, koska löivät vetoa erään lenkin pituudesta – kumpikaan ei voittanut. 

KESKIVIIKKO
Sää: melko selkeä

Teemu ajoi C-pihaton molemmat ruokintakäytävät, jonka jälkeen alkoi korjata tilan vanhaa pyöräkuormaajaa. Toiveena olisi, että vanha pyöräkuormaaja tulisi kuntoon ja sen voisi viedä kuuden kilometrin päässä sijaitsevalle lantalalle. 

Iidan aamupäivä meni vasikoiden parissa sekä laittaessa vasikoiden sairaskarsinaa kuntoon. Päivällä valokuvaaja Tuukka kävi ottamassa Atrian Perhetila-kuvia.  

Iltapäivällä tuli 26 uutta vasikkaa, joista viisi oli lehmiä. Lehmät jäivät yhdeksi yöksi kylään vasikkalaan. Vasikoista vain neljä tarvitsi pantaa juottokonetta varten, mikä oli mukava yllätys, koska vasikoilla on monesti stressiä uudelle tilalle tullessa, ja pannan laittaminen vielä lisää sitä.   

Illalla Eija ja Pekka kävivät hakemassa Casen Porista ilmastointihuollosta. Iida teki illalla kehonhuolto-treenin Facebook-liven kautta, koska ryhmäliikuntatunnit jäivät tauolle koronatilanteen vuoksi. 

atria_perhetila.jpg


TORSTAI

Sää: aamulla sateinen, iltapäivällä paistoi aurinko

Aamupäivä kului taas vasikoiden parissa. Eija ja Iida opettivat uusia vasikoita tuteille. Muutama vasikka oli räkäinen, ja vaikka niillä ei ollutkaan kuumetta, siirsimme ne varoiksi sairaskarsinaan.  

Teemu huolsi äkeet ja kyntöaurat sekä jatkoi vanhan pyöräkuormaajan korjaamista – ja saikin sen jo liikkeelle.  

Iltapäivällä tuli 17 vasikkaa lisää ja lehmävasikat jatkoivat matkaansa toiselle tilalle.  

Illalla Iida teki Facebook-liven mukana kahvakuulatreenin ja Eija kävi lenkillä. Lisäksi Iidalla oli illalla etäpalaveri opettajan kanssa opinnäytetyöhön liittyen. Iida opiskelee agrologiksi Seinäjoella.  

PERJANTAI
Sää: Tuulista, mutta aurinkoista

Jussi tuli loppuviikoksi lomittajaksi. Jussi on ollut tilalla lomittajana 29 vuotta eli Iidan syntymästä lähtien. 

Eijalla oli aamulla silmälääkäri Turussa, jonne Pekka lähti seuralaiseksi. 

Iidalla oli vasikoiden hoitoa. Muutama ei meinannut suostua juomaan millään, mutta pitkällisen taistelun jälkeen kaikki alkoivat lopulta juoda. Teemu aloitteli A-pihaton tyhjentämistä, jonka Iida ajoi loppuun vasikoiden hoidon jälkeen. A-pihatto kuivitetaan päivittäin oljella, mutta se myös tyhjennetään kolmen viikon välein, jotta makuupuoli pysyy kuivana. Lisäksi Iida ajoi D-pihaton ruokintakäytävän.  

Iltapäivällä apevaunun edessä oleva Massikka lopetti yhteistyön. Päätettiin vaihtaa Case apevaunun eteenTosin samalla hetkellä Casen vesipumppu meni rikki. Vaihdettiin siis apevaunun eteen Valtra. Iida ja Teemu lähtivät Poriin hakemaan varaosia traktoreihin sekä pitivät treffit autossa tilaamalla Woltilla ruokaa. Eija ja Pekka veivät loput maanäytteet postiin. 

Illalla Iida ja Teemu lähtivät pitkälle metsälenkille ja Eija teki kotikasvohoitoja.  

viikko_tilalla.jpg

LAUANTAI
Sää: Aurinkoinen

Aamupäivä meni Iidalla ja Eijalla vasikoiden parissa. 27 vasikkaa oli juomatta – turhautti, mutta lopulta kaikki suostuivat juomaan.  

Teemu vaihtoi Caseen uuden vesipumpun, otti Valtran pois apevaunun edestä ja laittoi Casen tilalle. 

Iltapäivällä Teemu haki kuorman syksypaaleja Kauvatsalta ja Iida kesäpaaleja HäyhtiönmaastaTilalla tehdään syksyllä myös aumaan rehua, jota käytetään appeessa joulukuusta huhtikuun loppuun paalien lisäksi. Eija jatkoi teuraaksi lähtevien sonnien korvamerkkien tarkistusta ja eläinkorttien järjestelyä. 

Illalla perheen nuorimmainen, Oskari, kävi tyttöystävänsä Inkerin kanssa vaihtamassa Eijan ja Pekan autoihin kesärenkaat. Perheen esikoinen, Emmi, on avopuolisonsa Richardin kanssa Espoossa, eikä heitä ole pystytty näkemään kahteen kuukauteen koronatilanteen vuoksi 

SUNNUNTAI
Sää: aurinkoinen

Kuten edellisetkin aamut, meni tämäkin vasikoiden parissa. Suurinosa vasikoista oli käynyt juomassa itsenäisesti. Kaksi vasikkaa oli vähän räkäisiä, mutta kuumeettomia, joten ne siirrettiin sairaskarsinaan toipumaan. Lisäksi vasikkalaan laitettiin molempiin karsinoihin uudet verhot ulkoilutarhan ovelle, jotta sisälle makuupuolelle ei käy veto  

Iltapäivällä Iida ajoi C-pihaton vasemman puolen ruokintakäytävän ja makuupuolen tyhjiksi, ja Teemu haki sillä välin kaksi kuormaa kesäpaaleja.  

Iltapäivällä Eija ja Pekka hakivat Porista puuöljyä kesämökin terassia varten. Kesämökki sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä Eijalta ja Pekalta. Toivottavasti kesällä pystytään koko perhe kokoontumaan taas mökille. 

Illalla Eija teki kotitreenin ja Iida ja Teemu kävivät lähimetsässä lenkillä. 

 

Mäentaustan tila, Kokemäki 
Yrittäjät: MTY Lahtinen Eija, Iida ja Pekka. 
Perhe: Kolme aikuista lasta. Keskimmäinen Iida on mukana yhtymässä, nuorimmainen Oskari opiskelee Viikissä agronomiksi ja esikoinen Emmi työskentelee matkailualalla. Lisäksi tilan töissä auttaa Iidan avopuoliso Teemu, joka tekee kaksivuorotyötä Norilsk Nickelillä.
Tuotantosuunta: Naudanlihantuotanto. Ternistä teuraaksi ja pihvisonnien loppukasvatus. Sonneja tilalla 650.  
Peltoa: luomuviljelyssä noin 225 hehtaaria.  
Perustettu: Pekka osti tilan vanhemmiltaan 1986. Eija jäi päiväkodista tilan töihin 1998.