Hemmingin tila 2/2021
25.05.2021 10:02Lehmää eka lypsykerta voi jännittää
Rouva-hiehon poikiminen, Teini-vasikan ensitaival ja Narsissi-lehmän sairastuminen rytmittivät viikkoa, johon mahtui myös tarjouspyyntöjä ja tulevaan kesään varautumista. Viikon edetessä saatiin hyviä uutisia ja koettiin arjen onnistumisia.
Hemmingin tilalla 15.3. - 21.3.2021
MAANANTAI
Herätyskello soi kuudelta. Takana on kymmenen tunnin yöunet. Edellinen päivä meni migreenin kanssa. Onneksi pitkät yöunet selättivät tällä kertaa migreenin. Tilan työt on silti tehtävä, tosin silloin vain pakolliset.
Navetalla menen ensin tietokoneelle. Näen heti että Narsissi lehmällä ei ole kaikki hyvin. Sen viimeisimmän lypsykerran maitomäärä on tippunut rajusti. Narsissi on poikinut kolme kuukautta sitten ja sen päivämaito on 67 litraa. Menen ensin katsomaan Narsissin tilanteen vaikka vasikat ilmoittavat möökimisellään olevan vailla maitoa.
Narsissi on nuupean näköinen eikä märehdi. Otan sen erottelukarsinaan, jossa saan sen lukkoparteen siksi aikaa että selvitän tilannetta ja lääkitsen. Sen jälkeen se saa jäädä takakiertoon, jossa ei ole tällä hetkellä muita lehmiä, niin se voi olla rauhassa ja on helpompi seurata syökö se minkä verran. Tunnustelen utareen, jossa kaikki lohkot ovat pehmeät. Robotti on ilmoittanut vasemman takasen maidossa olevan häikkää. Maito on normaalin näköistä mutta hyytyy kyllä ”lettupannutestillä”. Lämpö on normaali. Lanta on normaalia löysempää. Heti itse epäilen ettei vaan olisi coli bakteerin aiheuttama utaretulehdus. Otan maitonäytteen soluttavasta neljänneksestä. (tärkeää ottaa näyte ennen kuin alotetaan lääkekuuria). Annan Narsissille kipulääkkeen ja tukihoidoksi pötsiä piristäviä pastoja. Tarjoan myös turvotettua pellavarouhetta, jonka Narsissi syökin sankosta suoraan. Se helpottaa niin ei tarvitse letkuttaa sitä. Lääkärille soitan kahdeksan jälkeen.
Jatkan muita aamuhommia, jotta joutuisin osallistumaan etänä MaitoSuomi- päivään. Se alkaa kymmeneltä. Juotan pienimmät vasikat, puhdistan parret lehmiltä, ajan lypsyltä myöhässä olevat lehmät portin taakse tilaan josta pääsevät vain robotin kautta pois. Työntelen appeet pienkuormaajalla lähemmäksi lehmillä ja nuorkarjalla. Jaan lisää umpiapetta ummessa oleville. Käyn puhdistaa ummessa olevien parret. Ummessa olevien mukana on myös kohta poikivia hiehoja ja Rouva hieho näyttää sille että voisi poikia kohta niin otan sen varalta jo poikimakarsinaan.
Soitan lääkärille Narsissista. Aikoi tulla iltapäivällä ellei tilanne huonone päivän aikana. Epäili joko utaretulehdusta tai sitten mahapuolen ongelmaa, esim. juoksutusmahaa kertomieni oireiden perusteella.
Lompsin puoli kymmenen aikaan sisälle syömään jotain. Märkää lunta satelee hiljalleen, nyt ollaan plussan puolella kun taas viikko sitten oli talven kovimmat pakkaset -33. Eija on tällä viikolla useampana päivänä lomittamassa muualla kuten myös tänään.
Kesken MaitoSuomi päivän katselen välillä puhelimen välityksellä poikimakarsinaan, jossa Rouvan poikiminen on alkanut. Etänä oleva päivä loppuu puolen päivän aikaan. Tällöin Rouva on jo saanut poijittua ja vastassa odottaa terhakka lehmä vasikka. Annan Rouvalle lämmintä juomaa, johon laitan Helunan herätystä ja melassia. Kaikille poikiville hiehoille annan myös rutiinisti kipulääkkeen. Tästä olemme keskustelleet eläinlääkärin kanssa ja hän sitä suosittelee. Useamman kerran poikiville annan vain jos poikimisesssa on ollut ongelmia. Toisesta poikimisesta eteenpäin lehmät saavat myös lisäksi kalsium boluksen ja magnesium pastan ennaltaehkäisevästi. Lypsän vasikalle heti ternimaidon, jonka juotan heti vasikalle. Rouvalla onkin yllättävän hyvin maitoa heti ensimmäisellä lypsyllä. Vielä Rouvalle lypsävien apetta syötäväksi ja saa jäädä vasikan kanssa loppupäiväksi karsinaan. Vasikka saa nimekseen Teini. Tässä suvussa jo Leidi-> Neiti -> Rouva-> ja nyt Teini. Nämä kaikki ovat karjassa vielä.
Narsissille oli maistunut kuiva heinä jo vähän ja märehtikin jo hieman. Se on hyvä merkki kyllä.
Lääkäri tulikin kolmen jälkeen. Mahassa ei kilissyt eli epäilyksenä on colin aiheuttama utaretulehdus. Lääkitys aloitetaan heti pistoksena lihakseen. Laitan heti robotille tiedon maidon erottelusta, eli lääkekuurin ja sen jälkeen olevan varoajan ajan maito lypsetään erilleen ja hoito lehmän jälkeen robotti tekee järjestelmäpesun. Merkitsen Narsissin myös punaisella värillä hoidon merkiksi. Lääkärin käynnin jälkeen jatkan suoraan iltanavetta hommilla, johon kuuluu samat hommat kuin aamulla mutta myös lehmien appeenteko.
Rouva saa jäädä vielä vasikkansa Teinin kanssa karsinaan yöksi. Teiniä ei tarvitsekkaa nyt juottaa eikä Rouvaa lypsää kun Teini on oppinut tissille.
Iltatarkilla laitan maitoautokuskille lapun että ottaa maitohuoneen jääkaapista Narsissin maitonäytteen vietäväksi labraan. Maitoauto käy puoli yhden aikaan yöllä.
TIISTAI
Aamunavetalla Eija on kaverina. Rouva käytetään ekaa kertaa robotilla. Joskus tähän voi mennä enemmänkin aikaa mutta nyt se onnistuu yllättävänkin helposti. Eka lypsykerta voi jännittää ja lehmä voi pidättää maitoaan mutta yleensä kun lehmä ymmärtää alkaa robotilta syömään rehua niin sitten lypsyn jännittäminen unohtuu. Lypsyn jälkeen Rouva jää lypsylehmien joukkoon ja sillä on mahdollisuus käydä lypsyllä itsekkin. Maito lämmitetään Teinille maidonlämmittimellä.
Navettahommien jälkeen otan Eijan kanssa yhdeltä hevoselta verinäytteen (tarkistetaan että veret kunnossa kun hevonen ollut kipeä ja lääkekuurilla). Meillä on neljä hevosta ja poni harrastuksena. Eija huolehtii ja valmentaa niitä. (osa niistä ravihevosia). Verinäytteet on vietävä postiin ennen klo 11 aamupäivällä niin vien ne samalla kun käyn lyhentää hiuksia kampaajalla. Samalla reissulla käyn myös kaupassa.
Iltapäivällä tekstiviesti ilmoittaa että Narsissin maitonäyte tulos on valmistunut ja vasemmassa takavetimessä on coli tulehdus. Eli onneksi aloitimme siihen purevan kuurin eilen. Ilmoitan asiasta lääkärille ja hän saapuukin melkein heti. Saan loput lääkkeet Narsissille ja nupotamme myös kahdeksan vasikkaa. Samalla tarkistamme navat kaikilta vasikoilta (ovatko terveet ja ettei ole tyriä) ja lehmävasikoilta myös katsotaan ettei ole lisävetimiä. Nämä poistetaan samalla kun vasikka nukkuu nupotuksen yhteydessä. Yhdelläkään ei ole tällä kertaa ja kaikkien navat ovat hyvät. Yksi vasikoista on luonnonnupo eli sen isä kantaa sellaista geeniä että sarvia ei kasva, joten sitä ei tarvitse nupottaa.
Iltanavetalla lehmien appeenteon yhteydessä otan rehuaumasta myös näytteen. Illalla sataa paljon märkää lunta.
KESKIVIIKKO
Narsissin vointi on alkanut parantua. Ruoka maistuu hyvin ja lanta on jo kiinteytynyt normaaliksi. Maitomääräkin on alkanut hiljalleen nousta mutta vasemmassa takavetimessä ei juuri ole maitoa. Aika näyttää miten sen kanssa käy. Jääkö se vedin umpeen. Onneksi kuitenkin solutus siinä on vähentynyt. Robotti ilmoittaa myös että Narsissin progesteronitaso maidossa on laskenut eli se on kiimassa. En kuitenkaan siemennä vielä tähän kiimaan kun lehmä on nyt sairas. Muuten ajallisesti oisi jo voinutkin, vaikka tiedän että ei ole vielä kiire kun Narsissi on pitkämaitoinen lehmä ja jaksaa lypsää vaikka tulisi pitempikin lypsykausi. Toivon todella että Narsissi parantuisi koska tämä on yksi parhaista lehmistäni, EKM yli 16 000.
Rouva meni tänään helposti robottiin, vähän vain Eijan kanssa ohjattiin. Aamunavetalla ei ollut tänään mitään erikoista.
Aikaisemmin oltiin jo sovittu, että tänään klo 9 aikoihin tulisi Atrian myyntiedustaja käymään ja keskusteltaisiin rehuista ja niiden hintakehityksestä, joka on noususuuntainen maailman vallitsevan tilanteen vuoksi. Minulla on käytössä robotille A-rehun tilanoma robottirehu ja appeeseen menee lämpökäsitelty rypsi/rapsirouhe sekä lisäenergiaksi suojatturasva. Sekä vasikoilla on käytössä Alku-rehu. Pyysin samalla myös tarjousta kivennäisistä lypsylehmille ja ummessa oleville lehmille. Yleensä keskustelemme myös kaikesta muustakin ja ” parannamme niin sanotusti maailmaa ”.
Iltapäivällä oli tulossa kauran ostaja, joten säkitin kuivaajan siilosta kauroja suursäkkiin. Muutama hevostila ostaa kauroja säännöllisesti. Tietysti myös omat hevoset syövät kauroja ja loput ylimääräiset ostaa lähellä oleva sikala. Myös ohraa myyn sikalalle tai lähitiloille.
Tänään myös pyysin kolmelta eri betonielementtien valmistajalta tarjouspyynnöt säilörehusiilojen elementeistä. Tänä keväänä on rakenteilla kaksi 42 m pitkiä laakasiiloa säilörehulle. Todennäköisesti pääsiäisen jälkeen alamme pohjien teon.
TORSTAI
Aamunavetan yhteydessä tein ummessa olevien lehmien appeen paaleista ja jaoin sen. Tänään siemensin yhden lehmän ja kaksi lehmää ( Naava ja Jenga) ovat niin voimakkaassa kiimassa että ”riehuvat” liikaa joten otan ne rauhoittumaan lukkoparsiin. Tämä siksi ettei tulisi vahinkoa muille lehmille eikä myöskään näille kiimaisille. Nämä siemennän huomenna.
Narsissi paranee päivä päivältä ja maitomäärä nousee, näyttää siltä että tervehtyy hyvin ja pääsee ehkä jo lähelle aikaisemmin lypsettyä päivämaitoa. Tämä on ihme kun coli tulehdus voi olla todella ärhäkkä ja viedä lehmän hengenkin. Nyt oli tuuria että lääkekuuri pääsi ajoissa hoitamaan. Kaikki hoidossa olevat lehmät ovat koko hoitoajan ja maidossa olevan varoajan takakierrossa ja lypsy tapahtuu valvotusti.
Päivällä tilasin petokärpäset ja pistiäiset tulevalle kesälle navettaan. Tämä on ensimmäinen vuosi kun käytän näitä. Olen kuullut hyviä kokemuksia toisilta tuottajilta näistä. Eli petokärpäset asuvat navetassa ritilöiden alla ja syövät normaalien kärpästen toukkia, joten muuta kärpästorjuntaa ei pitäisi tarvita. Paitsi tietenkin yleinen siisteys on oltava. Petokärpäset tykkäävät pimeästä joten niitä ei juurikaan pitäisi näkyä eikä ne ole vaaraksi eläimille eikä ihmisille. Eivätkä ole nimestään huolimatta sen isompia kuin normaalit kärpäset. Pistiäiset taas ovat tarkoitettu olkipohjaisiin kestokuivike karsinoihin. Tulevan kesän jälkeen tiedän toimivatko ne miten.
Iltanavetalla kuivitettiin juottovasikoiden karsina. Ne ovat kestokuivike turpeella tai oljella. Nyt ovat olkikuivituksella.
Illalla käytiin Eijan kanssa hiihtämässä 16 km lenkki. Luisto ei ollut mikään paras kun märkää lunta satanut, mutta lenkki virkisti mieltä.
PERJANTAI
Aamunavetalla tehtiin rutiinihommat. Navetan lopulla siemensin eilen riehuneet Naavan ja Jengan.
Otin Rouvan maitoa muutaman litran itselle ja ajattelin paistaa siitä pannaria, mikä onkaan sen parempaa! Ohjelmoin robotille että seuraavasta lypsystä Rouvan maito saa mennä tankkiin.
Tänään minulla on optikon käynti. Silmälasini hajosivat töiden yhteydessä viime viikolla. Samalla on hyvä tarkistaa näkö kun edellisestä on jo muutama vuosi aikaa.
Autokuski soitti aamulla, että kaurojen siemenet tulevalle kaudelle tulevat tänään iltapäivällä. Laitoin ulos lavat valmiiksi, johon kuski voi säkit nostella ja siirrän ne sitten halliin myöhemmin varastoon.
Päivällä jäi vähän aikaa ottaa pienet päikkärit ennen iltanavettaa.
LAUANTAI
Navetalla kaikki hyvin. Narsissi on parantunut lähes ennalleen ja Rouva oppinut itse käymään robotilla lypsyllä. Ensi viikolla onkin Pikku-Myyn ja Pepsin toiset poikimiset ja myös Reppuli ja Ratamo hiehoilla lähenee määrät poikia. Vasikoita siis on tiedossa. Myöskin vastaavasti kahden lehmän umpeenlaitto on ensi viikolla .
Päivällä maksoin laskuja ja kirjasin kuitteja kirjanpitoon. Myöhemmin aloittelin järjestellä ja siivota hallilla. Siellä onki hieman isompi urakka edessä. Keväämmällä olisi tarkoitus viedä rautaromukuorma kierrätykseen joten raikkosin siihen jo osan romuista.
Eija oli tänään myös omissa lomitushommissa, joten iltanavetan jälkeen tein pikaisen viikkosiivouksen talossa. Saunan jälkeen uni maistui.
SUNNUNTAI
Tänään käydään päivällä kylässä aamu- ja iltanavetan välissä. Kotiin tullessa oli kauhea keli, lunta satoi kymmeniä senttejä ja tuuli oli kova. Paikoitellen oli vaikea hahmottaa missä edes tie menee. Pihatiekin oli täysin lumessa, se täytyi ensin lingota ennen kuin pääsi pihaan. Illalla tehtiin pikainen lenkki Aatu-koiran kanssa metsässä.
Mty Hemminki, Lapinlahti
Yrittäjä: Eeva Karppinen, Eira Ohtamaa (nykyisin osakkaana nimellisesti. Asuu toisella paikkakunnalla), Eija Karppinen, sisko (Eiran tilalla töissä pienellä osuudella)
Tuotantosuunta: Maidontuotanto, robottipihatto (2018) 78 lehmää + 14 umpipaikkaa, 70 paikkainen hiehola (2019). EKM 11600 kg
Peltoa viljelyssä: 170 ha (nurmi, ohra, kaura, rypsi ja herne-viljaseokset)
Perustettu: Neljäs sukupolvi. Yhtymäksi siirtyi v. 2014 spv:n myötä