”Yhteistyö on aina sujunut hienosti”

14.06.2022 14:50

atriatuottajat_marko_fonsen.jpg

Kotimainen ruoka- ja lihatuotanto on kaikin puolin laadukasta, vastuullista ja luotettavaa. Siksi sen imagokin on niin vahva.

Huoltoasemaketju ABC:n kehitysjohtaja Marko Fonsen näkee suomalaisen ruoantuotannon imagon olevan erittäin vahvalla pohjalla ja trendin osoittavan vain jatkuvasti ylöspäin.

Kehitysjohtajana Fonsen vastaa ABC:n sisäkaupasta eli markettien ja ravintoloiden toiminnasta ja niiden kehittämisestä. Hänellä on siis mitä mainioin positio suomalaisen ruoan ja lihan laadun- sekä maineentarkkailuun.

– Itse näen, että suomalaisen lihan ja koko ruokatuotannon arvostus on kasvanut viime vuosien aikana. Kuluttajien mielenkiinto raaka-aineiden alkuperää kohtaa on lisääntynyt merkittävästi. Lisäksi esimerkiksi mediassa aihetta on nostettu esiin entistä enemmän, ja se on varmasti vaikuttanut asiaan positiivisesti, Fonsen pohtii.
Kotimaisuus on ollut Fonsenin mukaan viime vuosina nousussa lähes kaikissa tuotteissa, ei vain ruokatuotteissa.

– Meille ja asiakkaillemme valikoimien korkea kotimaisuusaste on tärkeää, ja on hienoa, että Suomessa on laadukasta ruoantuotantoa, Fonsen toteaa.

TOIMIVAA YHTEISPELIÄ

ABC ja Atria ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään. ABC suosii kotimaisia raaka-aineita ja sitä kautta Atria on jo vuosia toiminut ABC:n kumppanina. Pitkän yhteistyön tiimoilta toimintaa kehitetään myös jatkuvasti. Fonsenin mukaan hyvään tilanteeseen ei sovi tyytyä, vaan on pohdittava esimerkiksi sitä, kuinka ravintoloissa voisi edistää kotimaisen ruoantuotannon arvostusta vielä entisestään.

– Yksi keino on tietoisuuden lisääminen. Jo se, että ruoan alkuperämaa ilmoitetaan, lisää tietoisuutta korkeasta kotimaisuusasteesta. Myös muu viestiminen tarjoamamme ruoan kotimaisuudesta toimipaikoissamme ja muussa viestinnässämme on avainasemassa tiedon ja arvostuksen lisäämisessä. Tätä teemmekin jo paljon esimerkiksi viestimällä menutauluilla ja pöytäkolmioilla. Lisäksi avainlipulla on tehokas sanoma, Fonsen sanoo.

Hän uskoo, että ABC:n kaltaisella toimijalla on aina varaa pohtia mitä erilaisimpia keinoja, joilla kertoa asiakkaille vielä lisää siitä, että sen toimipisteissä suositaan kotimaista tuotantoa.

ARVOSTUS VAIN NOUSEE

Fonsenin arvion mukaan kotimaisen ruoan ja lihantuotannon arvostus on kaiken kaikkiaan korkealla tasolla. Atrian vahvalla alkutuotannon osaamisella ja läpinäkyvällä tuotantoketjulla on tässä suuri rooli, sillä kuluttajat ovat jatkuvasti kiinnostuneempia raaka-aineiden alkuperästä. Etenkin viimeisten reilun kahden vuoden aikana suomalaisen ruoan ja lihantuotannon arvostus on Fonsenin mukaan noussut entisestään.

– Koronakriisin keskellä on tullut selväksi, että asiakkaat arvostavat kotimaista ruokaa ja että vahva elintarvikeketju, vahva ruokatuotanto ja huoltovarmuus ovat meillä keskeisiä asioita, Fonsen kiteyttää.

 

”Laatu kotimaisuus ovat kaikessa tekemisessämme keskiössä ja sitä myös asiakkaamme arvostavat.”

 

KOLME FAKTAA:

  1. Ensimmäinen ABC:n palveluasema avattiin loppuvuodesta 1998 ja se oli ABC Utti. Tällä hetkellä palveluasemia on 94 kappaletta ja niistä jokaisesta löytyy Atrian lihatuotteita.
  2. Vuositasolla ABC:n ravintoloissa kuluu noin 1,5 miljoonaa kiloa kotimaista lihaa.
  3. ABC:n ravintoiloissa on jo useamman vuoden käytetty vain kotimaista lihaa, joten lihan kotimaisuusaste on komea 100 %.

Lue myös muut teemajutut Atria Tuottajat 2/2022 -lehdestä alkaen sivulta 19