Tuottava emolehmä -kehittämishanke on alkanut

11.11.2021 11:16

Hanke tarjoaa tietoa ja tilaisuuksia emolehmätuotannon kehittämisen sekä tuotannon hallinnan aihepiireistä. Niin vasta-alkajat kuin pitkän linjan konkaritkin ovat tervetulleita mukaan.

Heinäkuun alussa alkoi Nautasuomen, Osuuskunta Pohjanmaan Lihan ja Luonnonvarakeskuksen yhteishanke viiden ELY-keskuksen alueella. Keskeisenä teemana on emolehmätilan kokonaisvaltainen johtaminen ja sitä kautta tuotannon eri osa-alueiden suunnitelmallinen kehittäminen. Hanke tarjoaa tiloille monipuolista tietoa ja toimintaa emolehmätuotannon kehittämisestä, ja toteutuksessa on huomioitu eri vaiheissa olevien tilojen tarpeita niin, että sekä aloittaville että kokeneemmille tuottajille löytyy jokin mielenkiintoinen kokonaisuus.

Verkostoituminen on tärkeässä roolissa kehittämistoiminnassa. Tilojen keskinäisen keskustelun ja toimintatapojen peilaamisen kautta, hyödyntäen samalla asiantuntijoiden tarjoamaa tietoa, voidaan tilan toiminnan kehittämisessä päästä huimin askelin eteenpäin. Verkoston voima on siinä, että haasteita ratkotaan porukalla. Hankealueelle pyritään saamaan noin kymmenen pienryhmää, jotka kokoontuvat muutaman kerran vuodessa (rajoitusten salliessa yhden pöydän ympärillä tai tarvittaessa etäyhteyksien kautta). 

Eräs keskeisistä osa-alueista on eläinaines ja sen kehittäminen vastaamaan tulevaisuuden haasteita ja tilakohtaisia tavoitteita. Erityisesti tähän etsimme ratkaisuja tuottamalla sovellettavaa tietoa pilottitilatoiminnan kautta. Pilottitiloilla tehtävän työn kautta hankkeen järjestämään pienryhmätoimintaan ja tilaisuuksiin tuodaan konkreettisia esimerkkejä siitä, miten asioita voidaan tilatasolla toteuttaa. 

Tähän haasteelliseen aikaan hankkeen toimintaa sopeutetaan kulloinkin vallitsevan tilanteen ja suositusten mukaisesti. Hanke lähtee käyntiin tarjoten webinaareja ja sähköisiä materiaaleja. Toiveenamme on päästä järjestämään pienryhmiä, teemapäiviä, tutustumismatkoja ja myös kunnon emolehmäseminaarejakin mahdollisimman pian vuoden 2022 alusta lähtien. 

Hankkeen sivuilla voit käydä ilmaisemassa kiinnostuksesi osallistumiseen ja vaikka pilottitilaksi ryhtymiseen. Sivuilta löydät myös lisätietoa hankkeesta ja sen toiminnasta. 

 

TUOTTAVA EMOLEHMÄ -KEHITTÄMISHANKE:

HANKEMAAKUNNAT:

Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala

KOHDERYHMÄ:

Kaikki emolehmätuottajat ja tuotantoa harkitsevat alkutuottajat

TOTEUTTAJAT:

Nautasuomi Oy, Osuuskunta Pohjanmaan Liha ja Luonnonvarakeskus

HANKEAIKA:

1.7.2021–30.6.2024

RAHOITTAJAT:

Hankealueen ELY-keskukset (Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma), Nautasuomi Oy ja Osuuskunta Pohjanmaan Liha

imageso2v5.png

Kirjoittaja:

Jokinen Marko

Atria Nauta -hankkeet

Jokinen Marko

040 750 6182

marko.jokinen@atria.com

Kehityspäällikkö, projektipäällikkö, hallinto

Lue myös muut atria tuottajat 3/2021 -lehden jutut täältä