Tuoreena yrittäjänä kaipaa neuvoja

26.10.2023 09:13

Heinäkuussa Väliporsas Oy:n yrittäjänä aloitti Esa-Matti Välimaa, jolle rehustuksen kehittäminen on ollut osa arkea yrittäjyyden ensimmäisestä päivästä lähtien.

esa_matti_välimaa.jpg

Esa-Matin tie yrittäjäksi kulki Atrian kautta, kun Väliporsas Oy:n tilalle Punkalaitumelle etsittiin uutta jatkajaa entisen isännän tilalle. Tila sijaitsee vain 15 kilometrin päässä Esa-Matin perheen kotitilasta, jota jatkavat hänen sisaruksensa Emilia ja Lasse. Tuoreen yrittäjän vastuulla on
7 800-paikkainen sikala, jossa kasvatetaan välikasvatusporsaita. Apunaan Esa-Matilla on kaksi ukrainalaista työntekijää.

– Kun minulle tarjottiin tätä mahdollisuutta opintojeni loppupuolella, päätin tarttua tilaisuuteen, hän toteaa.

Esa-Matti kuvailee tilan ruokintaratkaisua yksinkertaiseksi, sillä se koostuu vain neljästä komponentista: A-Startti täysrehu, A-Rehu OVR ja kaksi ohravalkuaisen täydennysrehua, A-Liemi Ponteva ja A-Liemi Kasvu. Samat komponentit olivat käytössä jo edellisen yrittäjän aikana, mutta rehuseosten suhteisiin on tehty muutoksia.

– Olen saanut ruokintaan paljon tukea A-Rehun suunnalta, ja muokkasimme rehuseoksia heti, kun aloitin, Esa-Matti iloitsee.

 

Tukea ja kehitysideoita

Tilan yhteistyö A-Rehun kanssa on jopa Rehupartneri-kokonaisasiakkuutta laajempaa. Lukuisten, aikaisempien tilavierailujen ansiosta neuvoja rehustukseen voidaan jakaa nopeasti jopa puhelimen välityksellä.

– Heti aloitettuani laitoin viestiä myyntipäällikkö Soile Kirmaselle, joka on ollut tilan apuna pitkään jo edellisen yrittäjän aikana. Saimme tilakäynnin järjestymään nopealla aikataululla.

Ensimmäisillä käynneillä puututtiin akuutteihin haasteisiin rehustuksessa ja suunniteltiin sitä, mihin suuntaan ruokintaa kannattaisi lähteä viemään.

–Selvitimme yhdessä, mistä heikompi kasvu tietyissä osastoissa johtui. Lisäksi sain konkreettisen listan muutosehdotuksista ruokintaan, ja kaikkia kehitysideoita lähdetään toteuttamaan pikkuhiljaa, Esa-Matti kuvailee.

 

Tunnuslukuja seurataan tiuhaan

Porsaiden kierto tilalla on nopeaa; joka viikko tyhjenee kaksi tai kolme osastoa. Tämän jälkeen selviää nopeasti, millainen kasvu ja rehuhyötysuhde osastoissa on ollut.

– Ruokkijan kautta seuraan, miten porsaat syövät, mutta varsinaiset tunnusluvut saadaan osastojen tyhjentyessä, Esa-Matti selittää.

Yksi A-Rehulta tulleista vinkeistä on liemiruokkijan syöntiaikataulujen määrittäminen erikokoisille porsaille, jotta ruokintakourujen sensorit annostelevat rehua entistä tarkemmin.

Tämä on vain yksi esimerkki kehitysideoista, joita Esa-Matin on tarkoitus ottaa käyttöön tulevaisuudessa.

– Olen ollut todella tyytyväinen yhteistyöhön A-Rehun kanssa. Varsinkin yrittäjyyden alkumetreihin liittyy paljon uutta opittavaa, ja olen saanut apua matalalla kynnyksellä, Esa-Matti toteaa.

 

Kolme vinkkiä

1. Kannattaa kuunnella tarkkaan kaikki neuvot ja kehitysideat, tulivatpa ne A-Rehun puolelta tai muilta tuottajilta.

2. Lopulta yrittäjyyden voi aloittaa vähemmälläkin tiedolla, koska apua rehustukseen, ruokintaan ja tilan kehittämiseen on runsaasti tarjolla.

3. Ruokinnan kehittämisessä täytyy keskittyä yhteen asiaan kerrallaan päivittäisen työn ohella. Kehitysideoita on hyvä listata, mutta kaikkea ei voi muuttaa kerrasta.

 

Kirjoittaja Tiia Jyrkkä, Kind Company