”Pienten tekijöiden summa”
31.01.2023 09:15Kuusiston tilalla on takana onnistunut satokausi. Erinomaisten keskisatojen taustalta löytyvät huolellinen työtapa, laaja viljelyn tietotaito sekä aito kiinnostus toiminnan kehittämiseen.
Mika Kuusisto on toiminut viljelijänä Kuusiston tilalla Laihialla jo vuodesta 2000. Viljelykauden työt on viimeistelty, mutta metsätyöt pitävät Mikan kiireisenä syksyn saavuttua. Tilan noin 130 hehtaarin kokoisella viljelyalalla on tämän kauden aikana kasvanut mallasohraa, kevätvehnää, rapsia ja kauraa, ja näistä A-Rehulle toimitetaan tällä hetkellä vehnää ja kauraa.
Tilan keskimääräinen sato on 6–7 tonnia hehtaarilta, ja Mika on tyytyväinen myös tämän kauden tulokseen – keskisato oli selkeästi yli kuuden tonnin. Rapsi ja kevätvehnä onnistuivat kuluneella viljelykaudella erityisen hyvin, sen sijaan rajut ukkossateet rokottivat mallasohran satoa.
– Rapsin sato oli positiivinen yllätys. Sen tuotto oli tähän mennessä paras viljelijän urallani, Mika iloitsee.
Vaikka säällä on vaikutuksensa satoon, pyritään keskisatoa kasvattamaan tilalla aktiivisesti. Mikalla on tähän hyvin yksinkertainen resepti: viljelyn perusasiat täytyy hoitaa mahdollisimman huolellisesti.
– Vesitalous, ojitukset, kalkitus ja lannoitteet on oltava kunnossa. On tärkeää hoitaa kalkitukset huolella, sillä pH-arvojen tulisi olla erinomaisessa luokassa. Lisäksi käytän muun muassa hiven- ja tautiaineita seurannan mukaan.
Tilalla ei viljellä varhaisia lajikkeita, muttei kaikista myöhäisimpiäkään. Kylvöt pyritään hoitamaan mahdollisimman aikaisin, ja kasvusto kylvetään tiheäksi.
– Keväät ja alkukesät ovat viime aikoina olleet hyvin kuivia, minkä vuoksi pyrin käyttämään siemenmääriä yläkanttiin. Olen huomannut, että tiheään kylväminen kannattaa. Jos kasvusto jää harvaksi, sitä on haastavaa korjata millään toimenpiteillä, Mika tiivistää.
TEKNIIKASTA TUKEA TYÖSKENTELYYN
Kuusiston tilalla uutta tekniikkaa hyödynnetään muun muassa satotasojen seuraamisessa ja viljan kuivauksessa, joka onkin noussut viljatiloilla syyskauden polttavaksi puheenaiheeksi.
– Meillä on käytössä kevytpolttoöljyllä toimivat kuivurit, mutta osa viljelijöistä on vaihtanut muun muassa hakekuivureihin. Uudessa kuivurissa olevalla vaa’alla pystymme seuramaan satotasoja lohkoittain, Mika kertoo.
Traktorin automaattiohjaus on puolestaan nopeuttanut työntekoa tilalla jo muutaman kesän ajan. Se ei itsessään paranna satoa, mutta tuo tehokkuutta muokkaustoimenpiteisiin pellolla. Lisääntyvä automaatio-ohjaus ja puimureihin liittyvä uusi tekniikka kiinnostavat Mikaa, ja uusia hankintoja punnitaan jatkuvasti. Tällä hetkellä tilalla hyödynnetään satokarttoja, jotka helpottavat viljelyn seuraamista.
– Olen hyödyntänyt karttapalveluja täsmäviljelyn apuna esimerkiksi lisälannoituksessa. Karttojen avulla voi nähdä lohkojen erot ja vahvistaa omaa käsitystä lohkojen vahvoista kohdista. Ne auttavat hahmottamaan, miten hyvin oman maansa tuntee, Mika toteaa lopuksi.
”Yritetään saada ihan jokaiselta hehtaarilta mahdollisimman hyvä sato. Sinne kaikki toimenpiteet, työt ja panokset kuitenkin tehdään.”
KOLME VINKKIÄ:
- Huolehdi tarkasti viljelyn perusasioista, erityisesti lohkojen hyvästä viljavuuskunnosta.
- Panosta kalkitukseen ja lannoitteisiin. Vaikka nämä ovat kustannustekijöitä, ja varsinkin lannoitteiden hinnat ovat nousseet viime aikoina, hyvä sato vaatii tuotantopanoksia.
- On parempi viljellä liian tiheästi kuin liian harvaan. Tiheä kasvusto kestää paremmin kuumuutta ja mahdollistaa hyvän sadon kuivien kausienkin aikana.
Lue myös muut teemajutut Atria Tuottajat 4/2022 -lehdestä alkaen sivulta 19