Osuuskunnan merkitys maitotilalle

Itikka osuuskunta ja Lihakunta maksavat reilut korot – voi tuoda vasikan hintaan jopa 70 euron lisän

Itikka osuuskunnan ja Lihakunnan edustajistot ovat päättäneet osuuskuntien voitonjaosta vuoden 2020 tulosten perusteella. Osuuskunnat jakoivat tuloksistaan jäsenilleen yhteensä yli 8 miljoonaa euroa.

Lihakunnan edustajisto päätti maksaa A-osuuksille korkoa 22 prosenttia, B-osuuksille kaksi prosenttia ja ylijäämän palautusta kaksi prosenttia liikevaihdosta. ”Lihakunnan taloudellisen aseman vahvistuminen mahdollisti voitonjaon kasvattamisen historiallisen korkealle tasolle. Vahva Lihakunta pyrkii näin omalla panoksellaan turvaamaan kotieläintuotannon edellytykset koko maassa” toimitusjohtaja Risto Lahti kertoo.

Itikka osuuskunnan edustajisto päätti maksaa A-osuuksille korkoa 16 prosenttia, B-osuuksille kaksi prosenttia ja ylijäämän palautusta 0,7 prosenttia liikevaihdosta. ”Itikka osuuskunnan jäsenten tuottama lihamäärä kasvoi vuoden 2020 aikana lähes viisi miljoonaa kiloa, mikä näkyy myös maksetun osuuspääoman kasvuna” Lahti kertoo.

Osuuskunnan jäsenyys on tilojen kannalta merkittävä etu, joka tuottaa monia hyötyjä. Esimerkiksi yksittäiselle maitotilalle jäsenyyden tuottama hyöty on noin 30-70 euron haarukassa, kun hyöty muutetaan vasikan hinnaksi, kertoo osuuskuntien toimitusjohtaja Risto Lahti. Taloudellinen hyöty koostuu suorasta voitonjaosta sekä jäsenosuuksien vaikutuksesta verotuksessa huomioitavaan nettovarallisuuteen.

Osuuskunnat ovat julkaisseet mallilaskelmat osuuskunnan jäsenyyden taloudellisista hyödyistä Lihakunnan ja Itikka osuuskunnan sivustoilla. Tilakohtaisia laskelmia laaditaan Nautasuomi Oy:n asiakkuuspäälliköiden toimesta.

Osuuspääoman määrä riippuu tilan tuotantomäärästä eli paljonko tila on myynyt lihaa tai välityseläimiä A-Tuottajille viimeisen 23 kuukauden aikana. Osuuspääomien maksaminen on tuottajalle vapaaehtoista. Osuuspääomien täyteen maksaminen on joustavaa, ja sen voi jaksottaa pitkälle aikavälille. Viime vuodet Itikka ja Lihakunta ovat maksaneet korkeita korkoja, joten osuuspääoman täyteen maksaminen on ollut kannattavaa.

”Tilojen osin haasteellisesta taloustilanteesta huolimatta osuuskuntien jäsenten maksamat jäsenosuudet ovat nousussa. Yhä useampi tila tunnistaa osuuskunnan jäsenyyden myönteisen vaikutuksen tilan talouteen, ja hyödyntää sen täysimääräisesti, ” Lahti kertoo.

Atrian menestys ja sitä seurannut osingonmaksukyky on keskeisin tekijä, minkä johdosta osuuskunnat kykenevät merkittävään voitonjakoon. Myös muut liiketoimet tukevat osuuskuntien voitonjakokykyä.  Lisäksi korona- pandemian aiheuttamat muutokset madalsivat osuuskuntien toimintakustannuksia.

Osuuskuntien jäsenten taloudellisen hyvinvoinnin kivijalka on Atrian menestys ja siitä syntyvät kilpailukykyiset tuottajahinnat. Omistamisesta seuraava voitonjako täydentää tätä kokonaisuutta, Lahti kertoo.

Lisätiedot:

Risto Lahti
Toimitusjohtaja
Itikka osuuskunta / Lihakunta
0505650424

imagek3jig.png

Taustatieto osuuskunnan jäsenyydestä

-Osuuskunnat (Itikka, Lihakunta ja Pohjanmaan Liha) omistavat yli 60 % Atrian osakkeista ja lähes 90 % äänivallasta
- Merkittävä osa osuuskuntien tuloista tulee Atrian jakamista osingoista.
- Osuuskunnat jakavat varojaan jäsenille osuuspääoman korkona sekä ylijäämänpalautuksena
- Osuuskunnan jäsenenä voi olla tuottaja joka toimittaa lihaa Atrialle
- Osuuskunnan jäsen hyötyy osuuskunnan jäsenyydestä
          1. Sijoitetulle osuuspääomalle maksettava hyvä korko sekä ylijäämän palautus
          2. Nettovarallisuuden kautta saatava hyöty verotuksessa
          3. Vaikuttaminen päätöksentekoon

Osuuspääoman määräytyminen, ylijäämän jakaminen, nettovarallisuuden kertyminen

-Osuuksien määrän laskeminen: Jäsen on oikeutettu yhteen osuuteen, kun liikevaihtoa Atrialta kertyy 2000 €.
   Kokonaisliikevaihdosta (€) vähennetään puolet vasikoiden ostoista (€).
- Osuuspääoman määrä: 330 €/osuus
   Osuuspääoman tarkistuspäivä korkoajoa varten on joulukuun 15. päivä. Tuollloin maksettuna olevalle pääomalle
   maksetaan korko seuraavalta kalenterivuodelta. Koron maksu tapahtuu koronmääräytymisvuotta seuraavana keväänä.
- Nettovarallisuus: Osuuden verotusarvo on 1766,05 €/osuus.
   Nettovarallisuutta kertyy vaikka osuuspääomaa ei olisi maksanutkaan täyteen. Nettovarallisuutta määritettäessä osuuksien
   verotusarvosta vähennetään mahdollisesti maksamatta oleva osuuspääoma (osuusmaksuvelka).

Miten jäsenyys vaikuttaa verotukseen

Osuuskunnan jäsenyydestä hyötyy verotuksessa, koska osuuskunnan jäsen voi ilmoittaa verotuksessa osuuskunnan
varallisuudesta osuuksiensa mukaisen osuuden maatilan nettovarallisuuteen. Nettovarallisuuden perusteella osan
ansiotulosta voi siirtää verotettavaksi pääomatulona, jota verotetaan 30 %:n verokannan mukaan. Samalla ansiotulon
määrä verotuksessa pienenee ja ansiotulon verokanta (valtion verotuksessa) alenee. Verotushyödyn määrä
riippuu maatilan ansiotulon määrästä ja nettovarallisuudesta.

Pitkäjänteinen omistajuus tuottaa hyvää

Osuuskuntien vahva tase ja voitonjakokyky perustuvat Atrian maksamaan osinkoon, sekä muihin liiketoiminnan
tuottoihin. Atria on lähihistoriassa tehnyt noin 2-4% tuloksen liikevaihdosta, mikä on toimiala huomioon ottaen
kohtuullisella tasolla. Osuuskuntien edustajistot tekevät vuosittain päätöksen jäsenille maksettavasta voitonjaosta,
edellisen vuoden tilinpäätöksen perusteella.