Osuuspääoman korko ja ylijäämän palautus vuodelta 2022 maksuun 6.6.2023

Lihakunnan ja Itikka osuuskunnan taloudelliset tulokset sallivat tilikauden 2022 tuloksesta sekä osuuspääoman koron että ylijäämän palautuksen maksamisen jäsenilleen.

Osuuskunnat maksavat keväällä 2023 osuuspääoman koron lisäksi myös erillistä osuuskunnan verotuksessa vähennyskelvotonta ylijäämän palautusta.  Ylijäämän palautuksen perusteena on jäsenen käyttämien osuuskunnan palveluiden määrä. Ylijäämän palautus maksetaan osuuspääoman määrästä riippumatta kaikille jäsenille, joiden jäsenyys on ollut voimassa 31.10.2021 ja on edelleen. Osuuspääoman korkoa maksetaan jäsenten osuuskuntaan maksamalle osuuspääomalle.

Verohallinto on julkaissut osuuskunnan ja sen jäsenen verotukseen liittyen oheisen ohjeen 16.6.2022. Katsokaa erityisesti ohjeen kohta 3.