Hankkeen tavoitteena on kokonaisvaltainen lähestyminen nautakarjatilojen kehittämiseen kahden teemaan puitteissa: Tilojen jatkuvuuden turvaaminen ja investointivalmiuden edistäminen sekä Tilojen muutoskestävyyden, kannattavuuden ja vastuullisuuden kehittäminen. Teemoilla tavoitellaan tuotannon johtamisen kehittymistä kohti kestävää tulevaisuutta ja jatkuvuutta yli sukupolvien.
Tilojen kehitystä tuetaan:
Hankkeen läpileikkaavana motiivina on lisäksi tilojen toiminnan ympäristö– ja ilmastokestävyyden hallinta sekä tulevaisuuteen katsovan, positiivisen ilmapiirin luominen.
Hankkeen kohderyhmänä ovat kaikki hankealueen nauta- ja maitotilat sekä kasvinviljelytilat, jotka esim. suunnittelevat yhteistyötä nautatilan kanssa. Asiantuntijavetoiset pienryhmät ovat hankkeen tärkein toteutusmuoto. Niiden lisäksi järjestämme tilavierailuja, keskustelutunteja ja webinaareja sekä paljon muuta!
Hankealueena on Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakunnat. Hanketta toteuttavat Nautasuomi Oy, Osuuskunta Maitosuomi ja Osuuskunta Pohjanmaan Liha. Hanketta rahoittaa 80% osuudella EU:n maaseutu- ja maatalousrahoitus. Hankkeen toteutusaika on 1.3.2024 – 28.02.2027.
Seuraa hankkeen toimintaa Facebookissa, Instagramissa, YouTubessa sekä AgriHubissa.
Haluaisitko mukaan hankkeen pienryhmiin ja kiinnostaako sinua kuulla, mitä muuta hankkeessa tapahtuu? Mitkä aiheet sinua kiinnostaisivat erityisesti?
Täytä alla oleva lomake niin otamme yhteyttä!
Atria Nautakehitys
Riekkinen Janita
050 4125 312
janita.riekkinen@atria.com
Asiantuntija, hankevetäjä, Nauta ja Maito Itä ja Nauta ja Maito Länsi -hankkeet
Atria Nautakehitys
Ilkka Jaakko
050 524 3695
jaakko.ilkka@atria.com
Asiantuntija, hankevetäjä, Nauta ja Maito Itä ja Nauta ja Maito Länsi -hankkeet
Sekä Bartje Harmoinen, Osuuskunta Maitosuomi, p. 050 398 8200, bartje.harmoinen@valio.fi

Hankkeessa kerätyt tiedot käsitellään Nautasuomen tietosuojaselosteen mukaisesti.