Nauta ja Maito Itä

Hankkeen tavoitteena on kokonaisvaltainen lähestyminen nautakarjatilojen kehittämiseen kahden teemaan puitteissa: Tilojen jatkuvuuden turvaaminen ja investointivalmiuden edistäminen sekä Tilojen muutoskestävyyden, kannattavuuden ja vastuullisuuden kehittäminen. Teemoilla tavoitellaan tuotannon johtamisen kehittymistä kohti kestävää tulevaisuutta ja jatkuvuutta yli sukupolvien.

Tilojen kehitystä tuetaan:

  • johtajuustaitoja kehittämällä, esim. kasvattamalla tilojen investointiosaamista, lisäämällä datan hyödyntämistä ja vahvistamalla tilan toimintojen kokonaisvaltaista hallintaa, lisäten tilan tuottavuutta ja kannattavuutta,
  • edistämällä nopeasti muuttuvassa maailmassa tarvittavaa osaamista: muutoskestävyyttä, älymaatalouden mahdollisuuksien hyödyntämistä sekä tilojen välistä verkostoitumista.

Hankkeen läpileikkaavana motiivina on lisäksi tilojen toiminnan ympäristö– ja ilmastokestävyyden hallinta sekä tulevaisuuteen katsovan, positiivisen ilmapiirin luominen. 

Hankkeen kohderyhmänä ovat kaikki hankealueen nauta- ja maitotilat sekä kasvinviljelytilat, jotka esim. suunnittelevat yhteistyötä nautatilan kanssa. Asiantuntijavetoiset pienryhmät ovat hankkeen tärkein toteutusmuoto. Niiden lisäksi järjestämme tilavierailuja, keskustelutunteja ja webinaareja sekä paljon muuta!

Hankealueena on Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnat. Hankkeen toteuttajia ovat Nautasuomi Oy, Osuuskunta Maitosuomi ja ProAgria Itä-Suomi ry. Hanketta rahoittaa 80% osuudella EU:n maaseutu- ja maatalousrahoitus. Toteutusaika on 1.3.2024 – 28.2.2027.

Seuraa hankkeen toimintaa Facebookissa, Instagramissa, YouTubessa sekä AgriHubissa

Haluaisitko mukaan hankkeen pienryhmiin ja kiinnostaako sinua kuulla, mitä muuta hankkeessa tapahtuu? Mitkä aiheet sinua kiinnostaisivat erityisesti?
Täytä alla oleva lomake niin otamme yhteyttä!

Ota yhteyttä!

Hankkeen vetäjät

Riekkinen Janita

Atria Nautakehitys

Riekkinen Janita

050 4125 312

janita.riekkinen@atria.com

Asiantuntija, hankevetäjä, Nauta ja Maito Itä ja Nauta ja Maito Länsi -hankkeet

Ilkka Jaakko

Atria Nautakehitys

Ilkka Jaakko

050 524 3695

jaakko.ilkka@atria.com

Asiantuntija, hankevetäjä, Nauta ja Maito Itä ja Nauta ja Maito Länsi -hankkeet

Sekä Bartje Harmoinen, Osuuskunta Maitosuomi, p. 050 398 8200, bartje.harmoinen@valio.fi

 

Logot_Nauta ja Maito Itä.png

 

Hankkeessa kerätyt tiedot käsitellään Nautasuomen tietosuojaselosteen mukaisesti.