Ehdokkaat vaalipiireittäin

Pääset tutustumaan ehdokkaaseen ja hänen ajatuksiinsa klikkaamalla kyseisen ehdokkaan nimen kohdalta.

Mikäli et ole varma omasta vaalipiiristäsi, voi tarkistaa sen täältä.

Mikä on edustajisto ja sen rooli?

Osuuskunnan ylintä päätösvaltaa käyttää jäsenten keskuudestaan valitsema edustajisto. Se hyväksyy muun muassa tilinpäätöksen ja esityksen osuuspääomalle maksettavasta korosta. Edustajisto nimeää hallintoneuvoston jäsenet ja tilintarkastajat. Sen vastuulle kuuluvat myös esimerkiksi osuuskunnan sääntöasiat sekä talouden seuranta ja valvonta.

Edustajisto kokoontuu sääntömääräisesti kerran vuodessa. Nyt valittava uusi edustajisto kokoontuu ensimmäisen kerran yhteen Seinäjoella yhdessä Lihakunnan hallinnon kanssa marraskuussa 2021, mikäli tilanne sen sallii. Ohjelmassa on mm. tutustumista Atrian ja A-Rehun tuotantolaitoksiin Nurmossa, Kauhajoella ja Koskenkorvalla. Edustajistoon valitaan 40 jäsentä ja sen toimintakausi on poikkeuksellisesti kolme vuotta.

Edustajiston jäsenenä pääset vaikuttamaan valtakunnallisesti kotimaisen liha-alan tulevaisuuteen ja pääset huolehtimaan tuottajien äänen kuulumisesta atrialaisessa yritysperheessä. Edustajiston jäsenyys tarjoaa etenemismahdollisuuksia myös muihin Itikan luottamustehtäviin.

Ehdokasasettelua tehtäessä on syytä huomoida eri tuotantoalojen ja sukupuolten välinen riittävä edustus sekä maantieteellinen kattavuus.


Kuva kokouksesta 2019 Itikan vaalisivustolle.jpgItikka osuuskunnan ja Lihakunnan hallintojen kokouspäivät marraskuussa 2019

Miten edustajisto valitaan?

Edustajisto valitaan jäsenten keskuudesta vaaleilla normaalisti neljän vuoden välein, mutta tällä kertaa edustajistokausi on poikkeuksellisesti kolmivuotinen, koska vuonna 2024 järjestämme edustajiston vaalit yhtä aikaa Lihakunnan kanssa. Näissä vaaleissa edustajistoon valitaan 40 jäsentä vuosiksi 2021-2024.

Vuoden 2021 vaalien aikataulu:

  • Ehdokasasettelu päättyy 10.3.2021
  • Äänestäminen 16.-30.4.2021
  • Vaalitulos julkistetaan toukokuussa aikaisintaan 7.5.2021
  • Uuden edustajiston toimikausi alkaa vaalien tuloksen vahvistamisesta