Kolmas kasvukoe on alkanut

Kun edellisen kauden karsitut ja myymättä jääneet sonnit lähtivät teuraaksi syyskuussa, Mikko Peuran tilan talouskeskus oli tyhjänä naudoista reilut kaksi viikkoa. Nyt kasvattamossa kasvaa uusia tulokkaita, joille tehdään erilaisia mittauksia ja arviointeja kevään huutokauppaa varten.

Senior ja Junior Peura
Tämä syksy on erityinen, sillä nyt sonneja oli vastaanottamassa myös Mikon Vilho-poika Jorma-paapan sylissä.

Pesty ja kalkittu siitossonnikasvattamollaSyyskuussa kasvattamot puhdistettiin, desinfioitiin ja pidettiin tyhjänä ennen uusien sonnien tuloa.

Ennen uuden kasvukokeen alkua Mikko Peuralla riitti tekemistä: eläintilat puhdistettiin, huollettiin ja desinfioitiin, rehuvarastot arvioitiin ja rehut analysoitiin sekä ruokintasuunnitelma totutusjaksolle laadittiin.

Syyskuun aikana valittiin uudet sonnit seuraavaan kasvukokeeseen. Sonnien syntymätilat vieroittivat vasikoitaan, ottivat näytteitä ja teettivät terveystodistuksia. Tänä vuonna uutena pääsyvaatimuksena oli sonnien genotyypittäminen ennen kasvukokeeseen tuloa. Tuskin
on pohjoismaissa toista siitossonnikasvatusasemaa, jossa jo lokakuussa on 200 vieroitusikäistä, viittä eri liharotua edustavaa sonnia genotyypitettynä!

Viikolla 42 kaikki sonnit eri puolilta Suomea saapuivat tilalle puolentoista vuorokauden aikana. Sonnit oli lajiteltu autoihin huolella, mikä helpotti niiden purkamista oikeisiin karsinoihin. Kun viimeinen auto lähti kotimatkalle, olivat kaikki sonnit lopullisissa sijoituskarsinoissaan. Nopea täyttö ja sonniryhmien välitön muodostaminen rauhoittavat sonnit heti ja vähentävät sairastumisriskiä. Kasvattamossa on rauhallista heti ensimmäisestä illasta alkaen. Paksu turvekerros karsinoissa houkuttaa tulokkaat lepäämään.

Hakalan sonnikuljetusEnsimmäiset sonnit kasvukokeeseen 2020–2021 saapuivat Hakalan kuljetuksella.

Limousin sonnit tulevat
Sonnit oli lajiteltu autoihin ohjeiden mukaan, mikä helpotti vastaanottoa. Mikko Peura seuraa jännityksellä, minkälaisia sonneja saapuu. 

Sonnien tultua alkoi Mikolla uusien apereseptien säätäminen syönnin mukaisiksi määriksi. Sonnit totutettiin vähitellen rehuihin ja rehuhyötysuhteen mittauksessa käytettävistä kaukaloista syömiseen. Viikolla 45 alkaneiden rehuhyötysuhteen mittausten takia
on kaukaloiden täyteisyyden oltava optimaalinen koko ajan, jotta mittaus onnistuu. Myös korvamerkkien pysymistä korvissa on seurattava päivittäin, sillä yksilöiden tunnistus kaukaloilla perustuu niihin.

angussonneja
Sonneille on rehu maistunut alusta alkaen

Kasvukoe jakaantuu kahteen rehuhyötysuhteen mittausjaksoon, jotta kaikki 200 sonnia saavat mittaustulokset ennen huutokauppaa. Mittausjakson alussa ja lopussa on tuplapunnitukset perättäisinä päivinä. Niiden lisäksi on muutama välipunnituskin. Kevättä
kohden erilaiset mittaukset ja arvioinnit huutokauppaa varten lisääntyvät. Kaikki huipentuu sonnihuutokauppaan huhti–toukokuun 2021 vaihteessa.

Limousin sonneja
Paksu turvekerros houkuttelee lepäämään. Sonnihan kasvaa märehtiessään ja märehtii maatessaan. 

 

KIITOS!
Kiitämme kaikkia viime kevään nettihuutokaupasta tai sen jälkeen
sonnin ostaneita tiloja luottamuksesta. Viime kasvukokeen sonneista ennätykselliset 93 sonnia myytiin siitokseen. Palautteen perusteella pidämme seuraavankin sonnihuutokaupan netissä. 

kasvukoesivulle pääset tästä